
Maidon hinta jatkaa Euroopassa nousuaan.
Alankomaissa Friesland Campina nostaa marraskuussa perushintaansa kahdella sentillä 55,50 senttiin kilolta.
Meijerijätti on avannut hinnoitteluaan verkkosivuillaan entistä tarkemmin ja lisien kanssa tuottajahinta nousee jo yli 58 sentin.
Hintojen noston taustalla on maitotuotteiden hyvä kysyntä maailmanmarkkinoilla.
Luomumaidon perushintaa Friesland Campina nostaa marraskuussa 1,25 senttiä 61,75 senttiin kilolta. Lisien kanssa hinta nousee 68,33 senttiin kilolta.
Maitotiloja oli syyskuussa 3 951.
Kotimaassa maidon hinta on syyskuussa noussut selvästi. Luonnonvarakeskuksen (Luke) mukaan keskimääräinen tuottajahinta syyskuussa oli 49,27 senttiä litralta.
Elokuussa hinta oli 46,12 senttiä. Heinäkuussa hinta oli 45,55 senttiä, mikä oli matalin hinta sitten vuoden 2022 maaliskuun.
Vuosi sitten syyskuussa maidosta maksettiin kotimaassa keskimäärin 50,12 senttiä litralta.
Maitoa tuotettiin Suomessa tammi–syyskuussa prosentin vähemmän kuin vuosi sitten vastaavana aikana, Luke kertoo. Syyskuussa tuotanto oli reilu 165 miljoonaa litraa.
Nestemäisten maitotuotteiden ja juustojen valmistus on vähentynyt hieman viime vuoteen verrattuna. Voita on valmistettu lähes sama määrä.
Verrattuna edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan syyskuussa juustovarastot olivat 10 prosenttia pienemmät ja voin varastoissa laskua oli 29 prosenttia, Luken tiedoista selviää.
Maitotiloja oli syyskuussa 3 951. Vuosi sitten syyskuussa niitä oli 4 284.
Luomumaitotiloja oli syyskuussa 92, kun vuosi aiemmin niitä oli tasan sata. Kaksi vuotta sitten syyskuussa luomumaitotiloja oli 128.