
Maatalousmarkkinat ovat löytäneet nyt tasapainon viime vuosien monien shokkien jälkeen. Näin sanotaan EU:n komission lokakuussa julkaisemassa maatalouden markkinaennusteessa.
Tuotantopanosten hinnat ovat laskeneet viime kuukausina.
Raportin mukaan lannoitemarkkinat ovat EU-alueella vakiintumassa, mutta lannoitteiden hinnat ovat edelleen korkeammalla kuin ennen Venäjän suurhyökkäyksen alkua.
Kauppavirrat ovat palautumassa ennalleen ja lannoitetuotanto Euroopassa on elpymässä. Tuotantoa ajettiin Euroopassa alas, kun kaasun hinta nousi ennätyskorkeaksi vuonna 2022.
Lannoitteiden kysyntään tulevalle satokaudelle voi vaikuttaa heikot sadot useissa Euroopan maissa sekä laskeneet viljan hinnat. Viljelijät saattavat siten vähentää lannoiteostojaan Euroopassa, jos tilojen maksuvalmius on heikko.
Kotimaassa lannoitteiden hinnat ovat pysyneet melko muuttumattomina syksyn ajan.
Ruuan hinnoissa muutokset ovat viime kuukausina olleet Euroopassa vähäisiä useimmilla tuotteilla.
Yleisen taloustilanteen hienoinen kohentuminen sekä ruuan hintojen tasoittuminen voivat parantaa maataloustuotteiden kysyntää lähitulevaisuudessa, raportissa todetaan.
Riskejä on kuitenkin paljon ilmassa. Sääolot, useat kriisit maailmalla sekä eläin- ja kasvitaudit voivat heilauttaa markkinoita nopeasti eri suuntaan.
Viljamarkkinoilla hinnat hakivat viime viikolla suuntaa.
EU-maiden viljasadon ennustetaan tänä syksynä olevan seitsemän prosenttia pienempi kuin viiden vuoden keskiarvo.
Eniten kärsivät vehnä ja maissi. Sen sijaan kauran ja ohran sadot ovat viime syksyä parempia. Pieni sato voi vähentää viljan vientiä EU:sta.
Hinnat hakivat viljamarkkinoilla viime viikolla suuntaa.
Venäjän ja Yhdysvaltojen vehnäalueille on ennustettu sateita, mikä on laskenut hintoja, Ahdb kertoi. Argentiinassa ja Australiassa on sen sijaan kuivaa.
Nousuvirettä hintoihin on tuonut epäily, että Venäjä alkaa rajoittaa viljan vientiään.
Raakaöljyn halpeneminen on ajoittain laskenut öljykasvien hintoja.
Euronext-viljapörssissä hinnat olivat perjantai-iltapäivästä lähellä edellisen perjantain hintoja. Vehnän joulukuun noteeraus oli noin 230 euroa ja maaliskuulle futuuri oli 240 euroa tonnilta.
Rapsin marraskuun futuuri oli 499 euroa ja helmikuun 503 euroa.
Öljykasvien yhteissato EU-alueella on kahdeksan prosenttia viime vuotta pienempi, EU:n raportissa kerrotaan. Rapsin viljelyala pieneni ja auringonkukka kärsi sääoloista.
Kasviöljyjen käyttö on Euroopassa vähentynyt. Palmuöljyn tuonti on siten vähentynyt.
Valkuaiskasvien, herneen ja härkäpavun, sato kasvaa viime vuodesta yli 12 prosenttia, EU:n raportissa sanotaan.
Sokeria EU:ssa ennustetaan tänä vuonna tuotettavan yhteensä 16,6 miljoonaa tonnia, mikä olisi miljoonaa tonnia viime vuotta enemmän.
Sokerijuurikkaan viljelyala kasvoi tänä vuonna, koska hinnat olivat edellisellä kaudella ennätyskorkealla. Sokerin kulutuksen ennustetaan pysyvän vakaana. Siten sokerin vienti Euroopasta kasvaa ja tuonti vähenee.
Kun ruuan inflaatio rauhoittuu, hedelmien ja vihannesten kysyntä voisi lähteä kasvuun, raportissa ennustetaan.
Voin hinta on noussut EU:n tilastoiden mukaan jälleen uuteen ennätykseen, 7,90 euroon kilolta.
Maidontuotannon ennustetaan ensi vuonna kasvavan EU-alueella marginaalisesti tähän vuoteen verrattuna. Lehmämäärä jatkaa laskuaan, mutta keskituotoksen kasvu korvaa eläinmäärän pienenemisen.
EU:n raportissa juustojen valmistuksen ennustetaan kasvavan ensi vuoden aikana ja niiden vienti saattaa hyötyä maailmalla nousussa olleista hinnoista.
Maidon keskimääräinen tuottajahinta on EU:ssa tavallista korkeammalla. Jos se säilyy siellä ja kustannukset eivät nouse, voisi maidontuotannon kannattavuus kohentua.
Suomessa maidon hinta on jäänyt EU:n keskihintaa jälkeen.
Lokakuun puolivälissä voin hinta on noussut EU:n tilastoiden mukaan jälleen uuteen ennätykseen, 7,90 euroon kilolta.
Myös juustojen hinnat ovat korkeammalla kuin kuukausi sitten, mutta maitojauheiden hinnat ovat hieman laskeneet.
Siipikarjanlihalla markkinanäkymät ovat EU:n raportin mukaan hyvät.
Lihantuotannossa EU-alueella naudalle ennustetaan ensi vuodelle prosentin tätä vuotta pienempää tuotantomäärää. Naudanlihan kulutuksen arvioidaan tänä vuonna vähenevän EU-maissa henkeä kohti 1,7 prosenttia.
Sianlihantuotannon arvioidaan EU:ssa vähenevän tänä vuonna 0,5 prosenttia ja ensi vuonna 0,2 prosenttia. Afrikkalainen sikarutto on edelleen iso riski.
Sianlihan vienti Kiinaan on vähentynyt, mutta sitä on osittain korvattu viennillä muihin Aasian maihin.
Siipikarjanlihalla markkinanäkymät ovat EU:n raportin mukaan hyvät. Tänä vuonna tuotanto kasvaa neljä prosenttia ja vienti kolme prosenttia. Kasvun ennustetaan jatkuvan ensi vuonna.