• Viileä kevät kangistaa tarhamehiläisten ravintokasveja – lisäravinto voi olla tarpeen

    Mehiläiset vaikuttaisivat selvineen leudosta talvesta hyvin, mutta kesän hunajasadon määrää on turhan aikaista arvioida.
    Mehiläiskuningatar työläistensä ympäröimänä.
    Mehiläiskuningatar työläistensä ympäröimänä. Kuva: Markku Vuorikari
    Maatalous
    24.5.201721:15
    Maija Ala-Siurua

    Mehiläistarhaajien on syytä olla valppaina ja valmiina antamaan mehiläisilleen lisäravintoa. Kuluva kevät on ollut viileä ja mehiläisille tärkeät ravintokasvit, erityisesti, paju ovat kukkineet myöhään.

    Mehiläiset ovat suorittaneet puhdistuslennot suurin piirtein ajallaan, mutta sitten ruuasta on saattanut tulla pula, kertoo mehiläishoidon neuvoja Maritta Martikkala Suomen Mehiläishoitajain liitosta.

    Nälkä vaivaa erityisesti elinvoimaisten mehiläisten muodostamia pesiä, koska niissä kuningatar munii ahkerasti ja työläiset hankkivat niille ravintoa minkä ehtivät.

    Kesän hunajasatoa on tässä vaiheessa liian aikaista vielä arvioida, Martikkala toteaa.

    Tarhamehiläiset näyttävät selvineen leudosta talvesta kohtuullisen hyvin, Martikkala arvioi

    Tarkat tiedot saadaan tarhaajilta kesäkuun puolella, kun parhaillaan meneillään olevien kyselyiden tulokset ovat tulleet.

    Pitkä aikavälin keskiarvo on, että 15 prosenttia pesistä tuhoutuu talven aikana, Martikkala kertoo.

    Suurin syypää on varroapunkki, erityisesti sen levittämät virussairaudet.

    Talvi saattaa verottaa mehiläispesiä myös erilaisista emosta johtuvista syistä.

    Esimerkiksi viime kesä oli kylmä ja erittäin sateinen, minkä takia emot eivät pariutuneet kunnolla. Tämän seurauksena ne saattavat munia lähinnä kuhnureita, joista ei tässä vaiheessa ole mitään hyötyä, Martikkala selittää.

    Joskus mehiläispesiä kuolee talvella nälkään, kun tarhaaja ei osaa arvioida lisäravinnon tarvetta oikein.

    Myös erittäin vakava ja valvottava mehiläisten tauti esikotelomätä aiheuttaa talvituhoja, mutta tauti on toistaiseksi Suomessa harvinainen.

    Esikotelomätää aiheuttavan bakteerin itiöitä löytyy sieltä, missä tarhoja on tiheässä, Martikkala kertoo.

    "Pesät sairastuvat ja kuolevat harvemmin, koska yleensä tarhaajat osaavat toimia ajoissa."

    Lue myös:

    Kotimaista hunajaa ei riitä koko vuodeksi

    Viljelijä voi vuokrata hyönteisten palveluja

    Kasvisten syöjän lautanen jää vajaaksi ilman pölyttäjiä

    Artikkelin aiheet
    tarhamehiläiset
    mehiläishoito
    hunajantuotanto
    varroapunkki
    mehiläispesä
  • Mainos: Eastman / AIV
    Erno Rastila ja Päivi Pakarainen kertovat, että märälle rehulle osattiin annostella riittävästi säilöntäainetta vasta, kun oli punnittu myös märkiä kuormia.

    Säilörehun säilöntälaatu vaikuttaa lypsykarjan terveyteen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle