• Munapula kiritti pohjoismaisen konsernin ennätystulokseen

    Tulostiedotteessa arvioidaan, että kananmunamarkkinat pysyvät alkuvuonna erittäin epävakaina.
    Eläintaudit ovat supistaneet kananmunien tarjontaa.
    Eläintaudit ovat supistaneet kananmunien tarjontaa. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Maatalous|Elintarviketeollisuus
    7.3.202412:51
    Satu Lehtonen

    Tanskalaislähtöinen Danæg-konserni teki viime vuonna ennätystuloksen, ruotsalainen Jordbruksaktuellt kertoo.

    Tulosta siivitti munapula, joka johtui sekä lintuinfluenssasta että Ruotsin suurimmassa kanalassa puhjenneesta salmonellasta.

    Danæg-konsernilla on toimintaa Tanskassa, Ruotsissa ja Suomessa. Suomalainen Munax on osa konsernia.

    "Munista on pula monilla markkinoilla, ja se on luonut meille suotuisat markkinaolosuhteet, erityisesti Ruotsin ja Suomen tytäryhtiöissämme”, Danægin toimitusjohtaja Jann Dollerup Vig Jensen toteaa lehdistötiedotteessa.

    Konsernin viime vuoden liikevaihto oli 2,1 miljardia Tanskan kruunua, mikä on 11 prosenttia enemmän kuin vuonna 2022. Tämänhetkisellä valuuttakurssilla liikevaihto oli euroina 280 miljoonaa.

    Tulos oli 82 miljoonaa Tanskan kruunua eli 11 miljoonaa euroa, kun se edellisvuonna oli 14 miljoonaa Tanskan kruunua.

    Tulostiedotteessa arvioidaan, että kananmunamarkkinat pysyvät alkuvuonna erittäin epävakaina. Vuoden mittaan tilanteen odotetaan kuitenkin normalisoituvan.

    Lisää aiheesta
    • Ruotsi tuo kananmunia muualtakin kuin Suomesta. Esimerkiksi Tanska on merkittävä viejä.

      Kananmunantuotanto | Ruotsin suurin kanala pois pelistä – kasvaako suomalaismunien vienti jopa munapulaksi asti?

      Tilaajalle
    • Ruotsalaisyritys hävisi sitkeän taistelun salmonellaa vastaan. Kuvituskuva.

      Kananmunantuotanto | Ruotsin suurin kananmunantuottaja joutuu lopettamaan kaikki kanat salmonellan takia

    • Suomessa lintuinfluenssaa on todettu luonnonvaraisissa linnuissa ja turkistarhoilla mutta ei tuotantosiipikarjassa.

      Eläintaudit | Ruotsissa tapetaan 48 000 kanaa lintuinfluenssan takia

    • Uudet lintuinfluenssaviruksen muunnokset leviävät muun muassa kurjissa.

      Eläintaudit | Lintuinfluenssa leviää Euroopassa, uusia virusmuunnoksia löydetty

    • Kanojen tarttuva keuhkotulehdus ei sairastuta ihmisiä.

      Eläintaudit | Kanojen keuhkotulehduksen nopea leviäminen yllätti siipikarja-alan – ”Epidemiaan ei oltu taloudellisesti ja toiminnallisesti riittävästi valmistauduttu”

      Tilaajalle

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle