
Tilakeskuksen ympäristö Koivikon kartanon luomumaitotilalla muistuttaa lähinnä autiomaata, vaikka lähes sadan hehtaarin alalle on kylvetty nurmea.
Valkoposkihanhet ovat muuttomatkallaan suosineet Koivikon aukeaa pysähtymispaikkana jo siitä lähtien, kun niiden populaatio 10 vuotta sitten alkoi nopeasti kasvaa. Tänä keväänä ensimmäiset tulivat jo ennen kuin nurmen kasvu oli lähtenyt kunnolla käyntiin.
”Ensimmäinen nurmisato menetetään vuodesta toiseen lähes kokonaan”, luomumaidontuottaja Pekka Partanen Koivikon kartanolta kertoo.
Tila joutuu varautumaan hanhituhoihin pitämällä viljelyssä yli sata hehtaaria ylimääräistä nurmea, jotta karjalle saadaan riittävästi rehua.
”Se ei ole todellakaan ilmaista. Vahinkojen korvaukset ja hanhipeltojen tuki mahdollistavat tuotannon jatkamisen”, Partanen sanoo.
Tänä vuonna hän toivoi saavansa hankerahoitusta karkotuksen järjestämiseen. ”Tavoitteena oli suojella edes syysrypsit. Nyt niistäkin suurin osa on mennyttä.”
Se, että karkotukseen luvattiin hallinnon suunnalta tukea, jota ei lopulta tullutkaan, syö luottamusta.
”Korvaus hanhipelloista olisi aivan asiallinen, mutta odotukset sen maksamisen suhteen ovat hyvin varovaiset. Pelkona on, että talvella tulee tieto, ettei rahaa niihin ollutkaan”, Partanen sanoo.

Hanhien karkottaminen Koivikon aukiolta ilman ulkopuolista apua ei ole tilan resursseilla mahdollista.
”Populaatio on niin valtava, ettei juuri mitään ole tehtävissä”, Partanen toteaa.