Euroopan maatalouskonemarkkinoilla elätellään yhä vahvempia toiveita käänteestä ja nousukauden alkamisesta.
Euroopan maatalouskonevalmistajien kattojärjestön, Ceman, tammikuun talousraportti, Business barometer, perustuu 140 isolle konevalmistajalle tehtyyn kuukausikyselyyn. Vastaukset kertovat tammikuun puolivälin näkymiä.
Alan tilannetta kuvaava indeksi nousi joulukuun -37:stä tammikuussa -31:een asteikolla miinus sadasta plus sataan. Indeksi on edelleen tukevasti miinuksella, mikä tarkoittaa, että ylivoimainen enemmistö vastaajista kokee alan tilanteen edelleen heikkona.
Muutosta on kuitenkin ilmassa. Cema kysyy valmistajilta tämän hetken tilannetta ja arvioita seuraavan puolen vuoden ajalle. Nämä kaksi eroavat nyt tavallista enemmän toisistaan. Peräti 61 prosentin enemmistö vastaajista eli kahdeksan yhtiötä kymmenestä pitää nykyhetkeä heikkona. Markkinat eivät vedä ja väkeä vähennetään.
Seuraavan puolen vuoden odotukset ovat huomattavasti optimistisempia. Joka neljäs vastaaja odottaa liikevaihdon kasvavan lähikuukausina. Uusia tilauksia on alkanut vihdoin tulla. Silti vielä useampi, joka kolmas vastaaja, olettaa myynnin supistuvan edelleen. Välissä on runsaat 40 prosenttia vastaajista, jotka varautuvat liikevaihdon pysymiseen ennallaan.
Ensimmäistä kertaa vuoden 2022 jälkeen enemmistö vastaajista odottaa tilausten määrän kasvavan seuraavan puolen vuoden aikana.
Cema näkee vastauksissa kaikesta huolimatta ison muutoksen, joka on ollut oraalla jo muutaman kuukauden ajan.
Ensimmäistä kertaa vuoden 2022 jälkeen enemmistö vastaajista odottaa tilausten määrän kasvavan seuraavan puolen vuoden aikana. Tätä tukee tieto, että tehtaiden tilauskirjat ovat tyhjentyneet. Tilausten määrä ei näy alan kokonaisindeksissä, mutta Cema kertoo siitä raportissa.
Käänne vie aikaa. Syksyllä 2021 alkanut alamäki täytti jälleenmyyjien varastot eikä sumaa ole saatu kokonaan purettua. Jälleenmyyjien varastot ovat edelleen tavallista suurempia lähes joka puolella Eurooppaa. Se hillitsee uusien tilausten jättämistä.
Pahin näyttäisi olevan ohi ja Ceman kokoama luottamusindeksi povaa elpymistä lähes joka puolella. Muutamissa maissa enemmistö vastaajista näkee jo tilanteen myönteisenä ja joissakin maissa ollaan lähellä sitä. Cema ei kerro, mitä nämä maat ovat.