
Ensi vuoden alusta voimaan astuva vaatimus sosiaalisesta ehdollisuudesta koskee maa-, marja- ja puutarhatiloja, joilla on yksikin palkattu työntekijä.
Sosiaalinen ehdollisuus tarkoittaa lyhyesti sanottuna sitä, että työntekijöiden työturvallisuuden ja työsopimusten laiminlyöminen voi johtaa kaikkien EU:n kokonais- ja osarahoitteisten tukien prosenttileikkauksiin.
”Työnantajaa koskevat vastuut ja velvollisuudet pysyvät samoina kuin aiemminkin, mutta mikäli niissä on vakavia tai toistuvia puutteita, seurauksena voi olla pinta-ala- ja eläintukien prosentuaalinen leikkaus. Uutta lainsäädäntöä ei siis tule”, kertoo kotieläintuotannon asiantuntija Jenna Karén Pro Agria Etelä-Pohjamaasta.
Työnantajan velvoitteisiin kuuluvat muun muassa työsopimusasioista huolehtiminen, työterveyshuollon järjestäminen, työturvallisuudesta huolehtiminen sekä työntekijän opastaminen ja perehdyttäminen.
Suomalaisillakin tiloilla ilmenee välillä puutteita työnantajan velvollisuuksien hoitamisessa, Karén myöntää.
Esimerkiksi työturvallisuuteen, riskien kartoitukseen tai paperihommiin liittyvät asiat ovat saattaneet unohtua, vaikka kyse ei olisikaan tahallisista laiminlyönneistä.
”Jos yrittäjä on tottunut ajattelemaan työssä vain itseään, hieman laiminlyömäänkin omaa työturvallisuuttaan ja ehkä omia konepatenttejakin on tehty työtä jouduttamaan, voi lista läpikäytävistä ja työntekijälle järjestettävistä asioista olla varsin pitkä ennen kuin kesätyöntekijän uskaltaa päästää tontille.”
Hedelmän- ja marjanviljelijöille työnantajien velvollisuudet ovat tuttuja ja niitä noudatetaan hyvin, kertoo toiminnanjohtaja Heidi Wirtanen Hedelmän- ja Marjanviljelijäin liitosta.
”Kaikki velvollisuudet ovat jo laissa, olleet jo monta vuotta.”
Wirtanen muistuttaa, että nytkin säädösten rikkomisesta on seuraamuksia. Uutta on ainoastaan se, että ensi vuoden alusta alkaen laiminlyönneistä voi seurata myös tukimenetyksiä.
”Sosiaalisen ehdollisuuden vaatimusten soveltaminen on osin vielä auki ja lisätietoa saadaan jatkuvasti.” Jenna Karén
Sosiaalinen ehdollisuus koskee myös lyhytaikaista kausityötä.
”Mikäli tilalle palkataan esimerkiksi sesongin ajaksi työntekijä, pitää hänelle tarjota esimerkiksi työterveyshuollon palvelut. Samoin, jos töitä tekee vaikkapa oma lapsi”, Jenna Karén toteaa.
Hän muistuttaa, että näin on laissa tähänkin asti ollut, mutta sosiaalisen ehdollisuuden voimaantulo alleviivaa entisestään asian tärkeyttä.
Työsuhteen asianmukainen määrittely on myös hyvä muistaa.
”Työsuhde syntyy jo suullisen sopimuksen myötä, mutta jatkossa olisi hyvä laatia kirjalliset työsopimukset.”
”Ensimmäistä kertaa annettavat toimintaohjeet ja kehotukset eivät johda tukimenetyksiin.” Heidi Wirtanen
Sosiaalisen ehdollisuuden valvonnasta alkaa vastata työsuojeluviranomainen eli aluehallintovirastot (avi). Ne valvovat jo nyt työsopimus- ja työturvallisuuslainsäädännön noudattamista ja tekevät muun muassa työsuojelutarkastuksia.
Tarkastuksissa ilmi tulleista sosiaalisen ehdollisuuden laiminlyönneistä raportoidaan lopulta maksajalle eli Ruokavirastolle.
Wirtanen on tyytyväinen siihen, että valvontaa varten ei ole tehty omaa, uutta järjestelmää, joka lisäisi byrokratiaa entuudestaan.
”Sosiaalisen ehdollisuuden vaatimusten soveltaminen on osin vielä auki ja lisätietoa saadaan jatkuvasti”, Karén kertoo.
Eräs loppuvuoden aikana tarkentuva asia on tukiseuraamusten määräytyminen.
Vain täytäntöönpanokelpoinen, laiminlyönnistä johtuva päätös voi johtaa tukiseuraamuksiin, eivät vähäisistä tapauksista annettavat toimintaohjeet ja kehotukset.
”Muistuttaisin siitä, että ensimmäistä kertaa annettavat toimintaohjeet ja kehotukset eivät johda tukimenetyksiin, vaan viljelijällä on aikaa korjata toimintansa niiden mukaisesti ilman seuraamuksia”, Wirtanen sanoo.
Viljelijä voi halutessaan käyttää Neuvo-palveluita sosiaalisen ehdollisuuden vaatimusten haltuun ottamiseksi.
Sosiaalinen ehdollisuus on yksi EU:n yhteisen maatalouspolitiikan eli capin ehdollisuuden vaatimuksista.
Taustalla ovat maataloustyöntekijöiden kohtelussa esiin nousseet ongelmat Euroopassa. Tavoitteena on viljelijöiden tietoisuuden parantaminen työntekijöiden oikeuksista ja siihen liittyvästä sääntelystä.
Wirtasen mukaan työntekijöiden kohtelu on pohjoismaisessa lainsäädännössä kunnossa. Hän toivoo, että kaikille EU:n jäsenmaille pakollinen vaatimus tekisi olot koko unionissa nykyistä tasavertaisemmaksi.
Suomi ottaa EU-maille pakollisen sosiaalisen ehdollisuuden käyttöön viimeisenä mahdollisena ajankohtana.