• HK Scanin Pohjois-Euroopan valloitusreissu päättyi Baltian ja Ruotsin toimintojen pois myymiseen

    1990-luvun lopulla ja 2000-luvun alussa HK Ruokatalolla oli vahva pyrkimys kansainvälistyä ja kasvaa.
    2007 HK oli ostanut ruotsalaisen Scanin koko osakekannan ja yhtiön nimi muuttui HK Scaniksi. Scan oli Ruotsin suurin liha-alan yritys.
    2007 HK oli ostanut ruotsalaisen Scanin koko osakekannan ja yhtiön nimi muuttui HK Scaniksi. Scan oli Ruotsin suurin liha-alan yritys. Kuva: HKScan
    Maatalous|Maatalous
    29.12.202317:30
    Analyysi
    Tuure Kiviranta

    HK Scan myy Ruotsin liiketoimintonsa ruotsalaisten viljelijöiden omistamalle Lantmännen-osuuskunnalle, yhtiö kertoi pörssitiedotteessaan perjantaina.

    Yhtiö on rämpinyt vuosia heikon kannattavuuden kanssa, ja julkisuudessa oli jo arvuuteltu sen joidenkin toimintojen pois myyntiä. Viime talvena yhtiö myi liiketoimintonsa Baltiassa.

    1990-luvun lopulla ja 2000-luvun alussa HK Ruokatalolla oli vahva pyrkimys kansainvälistyä ja kasvaa. Tavoitteisiin tähdättiin yritysostoilla.

    Samaa teki kilpailija Atria, joka myös hankki yritysostoilla jalansijaa Ruotsista, Baltiasta ja Venäjältä.

    HK Ruokatalo listautui pörssiin ja osti virolaisia lihayhtiöitä 1990-luvun lopussa ja 2000-luvun alussa. Samoihin aikoihin ostoja tehtiin myös Puolasta.

    2007 HK oli ostanut ruotsalaisen Scanin koko osakekannan ja yhtiön nimi muuttui HK Scaniksi. Scan oli Ruotsin suurin liha-alan yritys. Yrityskaupan seurauksena HK:n liikevaihto lähes kaksinkertaistui kerralla, HK:n verkkosivuilla kerrotaan.

    2010 yhtiö kävi vielä ostoksilla Tanskassa ja hankki maan suurimman siipikarjayhtiön Rose Poultryn. 2014 yhtiö myi jo pois omistuksiaan Puolassa.

    HK Scan on ollut johtajilleen tuulinen paikka. Viimeisen 10 vuoden aikana yhtiössä on ehtinyt olla neljä eri toimitusjohtajaa. Lihatalon kurssi on kääntynyt hitaasti ja kriisit ovat seuranneet toistaan. Nyt talousluvut alkavat näyttää viime vuosia paremmilta.

    HK Scanin suurin omistaja on tuottajien LSO osuuskunta. Jos vain viime vuosia katsoo, on ruotsalaisten ja tanskalaisten viljelijöiden osuuskunnilla ollut enemmän onnea mukanaan yrityskaupoissa Itämeren alueella.

    Lantmännen on esimerkiksi hankkinut uusia omistuksia Suomesta ja tehnyt omistajilleen hyvää tulosta. Jää nähtäväksi kuinka uusin ostos Lantmänneniin tulevaisuudessa vaikuttaa.

    Lisää aiheesta
    • Ruotsin liiketoimintojen myynti vahvistaa HK Scanin tasetta, yhtiöstä kerrotaan.

      Lihantuotanto | HK Scan myy Ruotsin toimintonsa

    • HkScan myy tytäryhtiöitään. Kuvassa Ukko-Pekka -grillimakkaran valmistusta Tikkalassa.

      Elintarviketeollisuus | HKScan luopuu Baltian maiden liiketoiminnoistaan — myydään Poutun omistajalle

  • Mainos: Suomen Ajoneuvopantti Oy

    Lainaa traktoria vastaan – uusi mullistava rahoituspalvelu tarjoaa joustavuutta maatilan menoihin

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Edellisen kerran MaatalousKonemessut järjestettiin vuonna 2024.

    Koneviesti | MaatalousKonemessut 2026 tulevat taas Helsinkiin ‒ tavoitteena on vahvistaa viljelijöiden profiilia ja yhteishenkeä

  • Koneviesti | Liian suuri akselikuorma tiivistää peltoa ‒ työkoneyhdistelmän oikea tasapaino säästää sekä maata että konetta

    Tilaajalle
  •  John Deere nousi elokuun rekisteröintilistalla ykköseksi ohi Valtran.

    Koneviesti | Elokuu oli lähes kaikille traktorimerkeille tukala – John Deere nousi rekisteröinneissä kärkeen