• MTK:n varapuheenjohtaja esittää muutettavaa viitekorkokantaa maataloudelle

    MTK:n toinen varapuheenjohtaja Tero Lahti näkee, että korkojen laskiessa maatalousyrittäjä voisi vaihtaa 12 kuukauden viitekoron kuuteen ja seuravaksi kolmeen kuukauteen. Tällä voisi merkittävimmillään olla tuhansien eurojen vaikutus koronhoitokuluun.
    Tilaajalle
    MTK:n Lahti kaipaa uudelta hallitukselta konkreettisia tekoja. ”Kovat puheet on aika lunastaa.”
    MTK:n Lahti kaipaa uudelta hallitukselta konkreettisia tekoja. ”Kovat puheet on aika lunastaa.” Kuva: Pasi Leino
    Maatalous|Maatalouspolitiikka
    5.7.202317:30
    Niko Rytsä
    Oripää

    ”Suomeen on tulossa katovuosi. Erityisen vaikean nykyisestä tilanteesta tekee se, että viime vuosi oli maatalouden tuloksen näkökulmasta tasanakki”, toteaa Tero Lahti.

    Lahti kaipaa yhteistyötä maatalouden rahoituksen ja luotottamisen puolelta.

    ”Tilanne on sellainen, että kassat ja puskurit on syöty. Nykyiset korko- ja marginaalitasot vievät hirmuisen osan tuotosta”, Lahti taustoittaa.

    ”Marginaaleja on varaa laskea”, näkee Lahti.

    Lahti esittikin MT Liven haastattelussa maataloudelle tilanteiden mukaan muutettavaa viitekorkokantaa.

    ”Esimerkiksi Osuuspankilla maatalousyrittäjät saattavat maksaa 10 000 euroa korkoja lainoista mutta yrittäjä ei hyödy maksuista mitenkään aiempien bonusten tapaan”.

    Ratkaisuksi Lahti ehdottaa uutta menettelytapaa tukea maatalousyrittäjiä, muutettavaa viitekorkokantaa.

    ”Yleisin maatilojen viitekorko on 12 kuukauden euribor. Esimerkiksi korkojen laskiessa, yrittäjä voisi vaihtaa 12 kuukauden viitekoron kuuteen ja seuraavaksi kolmeen kuukauteen maksutta”, Lahti sanoo.

    Päivittäistä ihmettelyä Lahdessa herättää se, että kaikki muut ruoantuotannon kentällä pärjäävät paitsi tuottajat.

    ”Kauppa pärjää, teollisuus pärjää, tuotantopanosten myyjät pärjäävät, rahoitus-sektori pärjää mutta maatalouden tulo polkee paikallaan”, Lahti luettelee.

    ”Tässä on jotain rakenteellista mätää”, Lahti tarkentaa.

    ”Nyt kaivataan kuitenkin konkreettisia tekoja. Ruoantuotannon asemasta ruokaketjussa on puhuttu 10-20 vuotta ilman käytännön tulosta”, Lahti täsmentää

    Lahti näkee ongelmallisena kauppojen ”kerman kuorinnan” omilla tuotemerkeillään, jotka eivät konkretisoidu tuottajan tilille.

    Kaikki kotimaiset bränditalot ovat isossa kuvassa viljelijä-omisteisia osuuskuntia.

    ”Silloin kuin bränditalot pärjäävät, pärjäävät myös omistajat eli viljelijät”, Lahti kertoo.

    Lahti tietää maatilojen haluavan tulonsa markkinoilta ja toteaa kriisitukien olevan nähty. Silti Lahti kaipaa maatalouteen parempaa tukien kohdentamista.

    ”Tukea pitäisi pystyä kohdentamaan esimerkiksi alueellisesti ja kasvilajikohtaisesti”, sanoo Lahti.

    Kritiikkiä Lahdessa herättää myös Ruokaviraston hitaus.

    ”Valtionkonttoriin sekä Huoltovarmuuskeskukseen löytyy enemmän luottoa”, Lahti päättää.

    MTK:n varapuheenjohtaja ja viljelijä Lahti vieraili Okra-maatalousnäyttelyn avauspäivänä Maaseudun Tulevaisuuden osastolla päätoimittaja Jouni Kemppaisen haastateltavana.

    Lisää aiheesta
    • Maatilojen laajennusinvestointeja on tehty normaalia vähemmän muun muassa rakentamiskustannusten kallistumisen vuoksi.

      Talous | Pahin vielä tulossa: Maatilojen korkokulut kasvoivat jo viime vuonna viidenneksen

      Tilaajalle
    • Tiistain lasku suurin päivälasku euribor-korkojen historiassa eli vuodesta 1998 lähtien. LEHTIKUVA/AFP.

      Talous | Vuoden euribor romahti – suurin päivälasku euribor-korkojen historiassa

    • MTK:n Tero Lahti ihmettelee Yaran lannoitekaupankäyntitapaa. ”Kaupankäynnin kova tempo opettaa viljelijät vääränlaiseen toimintamalliin”, Lahti toteaa.

      Kasvintuotanto | MTK:n Lahti moittii Yaran lannoitehinnoittelua: ”Tämä on epätervettä”

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    maatalous
    viitekorko
    MTK
    rahoitus
    Tero Lahti
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Maanomistajat ovat mahdollisuutena hiilensidonnassa, mutta eivät osapuolena keskustelussa

  • Saksasta alkaneet traktorimielenosoitukset ovat laajentuneet myös muihin maihin. Ranskan tiesuluilla on näkynyt lähinnä isoja traktoreita, mikä johtuu siitä, että pääosa protesteihin osallistuvista tuottajista edustaa ison tilakoon tuottajia. Maataloustuotannon vaikeudet ovat pahiten osuneet suurempiin tuottajiin. LEHTIKUVA / AFP

    Koneviesti | Miksi traktorit tulivat Ranskan teille? Näistä syistä maatalousyrittäjät ovat lähteneet barrikadeille Euroopassa

  • Ruokavirasto aloittaa tukien ja palkkioiden maksut joulukuussa, ja ensimmäisessä maksuerässä maksetaan noin 95 % näistä tuista. Kuvituskuva.

    Koneviesti | EU-viljelijätukien tukitasoja ja ehtoja vahvistettu hakuvuodelle 2023 – tukitasoihin pudotuksia