• Tällainen riski Saksan suu- ja sorkkatauti on Suomelle, kertoo Ruokavirasto

    Saksassa todettu suu- ja sorkkatauti ei ole leikin asia Suomessa, vaikka välimatka kahden valtion välillä on pitkä. Ruokavirasto arvioi leviämisriskin uudestaan, mikäli Saksan tilanne pahenee nykyisestä.
    Tilaajalle
    Saksassa suu- ja sorkkatautia on todettu vesipuhveleissa. Kuvassa terveitä, suomalaisia vesipuhveleita.
    Saksassa suu- ja sorkkatautia on todettu vesipuhveleissa. Kuvassa terveitä, suomalaisia vesipuhveleita.  Kuva: Tero Pajukallio
    Maatalous|Eläintaudit
    18.1.202510:00
    Maija Ala-Siurua

    Riski sille, että suu- ja sorkkatauti leviää Saksasta Suomeen on hyvin pieni, kertoo erityisasiantuntija Tanja Lähteinen Ruokavirastosta.

    ”Tautia on todettu toistaiseksi vain yhdellä pienimuotoista toimintaa harjoittavalla tilalla, ja Saksa on toteuttanut taudin torjuntatoimia tehokkaasti.”

    Saksassa Berliinin liepeillä todettiin 10.1. suu- ja sorkkatautia kolmessa vesipuhvelissa. Uusia tapauksia ei ole toistaiseksi ilmennyt.

    Lisää aiheesta
    • Kuvassa oleva vesipuhveli ei liity Saksan suu- ja sorkkatautihavaintoon.

      Eläintaudit | Suu- ja sorkkatauti on palannut Saksaan ‒ viruksen uhreina kolme vesipuhvelia

      Tilaajalle

    ”Taudin leviämisen riskin suuruus riippuu siitä, mihin tuotantomuotoihin ja eläinlajeihin tauti leviäisi, kauanko se ehtisi levitä huomaamattomasti ja kuinka suuri osa eri tuotantomuodoista saisi tartunnan”, Lähteinen selittää.

    ”Vaikka suu- ja sorkkatauti voi levitä suotuisissa oloissa ilmalevitteisesti jopa kymmeniä, enimmillään muutamia satoja kilometrejä, matka Saksasta Suomeen on tälle leviämistavalle liian pitkä.”

    Ruotsissa valtion eläinlääketieteellinen laitos (Statens veterinärmedicinska anstalt SVA) kertoi 14.1. arvioineensa nopeasti, onko suu- ja sorkkatautitartunta voinut levitä Ruotsiin.

    Onko Suomessa tehty tai aikomus tehdä vastaavanlaista arviota?

    ”Toistaiseksi Suomessa ei ole. Jos tauti leviää Saksassa laajemmalle, harkitaan Suomessa vastaavan riskinarvion tekemistä”, Lähteinen vastaa.

    Ruokaviraston riskinarvionyksikkö on vuosien varrella julkaissut kolme suu- ja sorkkatautiin liittyvää työtä.

    ”Suuri eläintautien leviämisriski on laiton toiminta, kuten tuotteiden tai eläinten siirrot lainsäädännön vastaisesti.”

    Suu- ja sorkkatauti, kuten muutkin tarttuvat eläintaudit, voisi levitä Suomeen muun muassa eläintuonnin, keinosiemennysmateriaalin, lihatuotteiden tai eläinperäisten sivutuotteiden ja kulkuvälineiden mukana.

    ”Näiden eri reittien osalta riskin suuruus riippuu siitä, mitä Saksassa nyt tapahtuu suu- ja sorkkataudin osalta myöhemmin vai saatiinko tauti jo pysäytettyä.”

    Suuri eläintautien leviämisriski on laiton toiminta, kuten tuotteiden tai eläinten siirrot lainsäädännön vastaisesti, Lähteinen sanoo.

    ”Siirrettäessä eläimiä tai eläinperäisiä tuotteita eri maiden välillä on aina selvitettävä lainsäädännön asettamat vaatimukset tarkasti ja noudatettava niitä huolellisesti.”

    Myös matkailu maihin, joissa esiintyy tarttuvia eläintauteja, voi levittää tauteja Suomeen, Lähteinen muistuttaa.

    Erityinen vaaranpaikka on, jos ulkomailla vieraillaan eläintiloilla ja Suomeen palatessa mennään eläintilalle noudattamatta varoaikoja ja käytetään samoja vaatteita ja jalkineita kuin ulkomailla.

    Suu- ja sorkkataudin itämisaika voi olla jopa 14 vuorokautta ja eläimet voivat erittää virusta ennen oireiden alkamista.

    ”Vaikka vierailutilan eläimet vaikuttaisivat olevan aivan terveitä, ne voivat jo levittää virusta”, Lähteinen painottaa.

    Lisää aiheesta
    • Saksassa todettu suu- ja sorkkatauti muistuttaa jälleen siitä, miten tärkeää eläintautisuojaus on myös Suomessa.

      Eläintaudit | Saksan lihantuottajien ahdinko syvenee: Tärkeä kauppakumppani sulki rajansa estääkseen nautojensa joukkokuolemat

  • Mainos: Suomen Ajoneuvopantti Oy

    Lainaa traktoria vastaan – uusi mullistava rahoituspalvelu tarjoaa joustavuutta maatilan menoihin

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle