• Näissä kunnissa tuotettiin eniten lihaa viime vuonna

    Naudanlihaa tuotettiin viime vuonna eniten Kuopiossa, sianlihaa Huittisissa ja lampaanlihaa Salossa.
    Naudanlihaa tuotettiin 87 miljoonaa kiloa vuonna 2024. Kuvituskuva.
    Naudanlihaa tuotettiin 87 miljoonaa kiloa vuonna 2024. Kuvituskuva. Kuva: Carolina Husu
    Maatalous|Lihantuotanto
    16.3.202516:00
    Piia Lehojärvi

    Luonnonvarakeskus (Luke) on julkaissut alueittaiset lihantuotantotilastot.

    Naudanlihaa tuotettiin 87 miljoonaa kiloa vuonna 2024 eli noin prosentin enemmän kuin edellisvuonna. Suurin osa tuotannon kasvusta tuli Pohjois-Pohjanmaan ja Etelä-Pohjanmaan maakunnista. Näissä maakunnissa naudanlihaa tuotetaan myös eniten.

    Suurimmat naudanlihan tuottajakunnat ovat Kuopio ja Kiuruvesi, joissa naudanlihaa tuotettiin molemmissa 3,2 miljoonaa kiloa.

    Sianlihan tuotanto kasvoi myös noin prosentin, ja tuotanto oli 161 miljoonaa kiloa. Eniten tuotanto kasvoi Varsinais-Suomessa. Sianlihan tuotanto on voimakkaasti keskittynyt Etelä-Pohjanmaalle, Varsinais-Suomeen ja Pohjanmaalle.

    Näiden maakuntien osuus sianlihan tuotannosta oli lähes 64 prosenttia. Kunnista eniten sianlihaa tuotettiin Huittisissa, 12,2 miljoonaa kiloa.

    Lampaanlihan tuotannon väheneminen jatkui, ja tuotanto oli noin miljoona kiloa. Eniten lampaanlihaa tuotettiin Varsinais-Suomessa.

    Naudanlihantuotanto (miljoonaa kiloa)

    1. Kuopio 3,2

    2. Kiuruvesi 3,2

    3. Kurikka 2,5

    4. Kauhava 2,0

    5. Siikajoki 1,9

    6. Seinäjoki 1,7

    7. Lapua 1,6

    8. Haapavesi 1,6

    9. Pedersöre 1,6

    10. Nivala 1,5

    Sianlihantuotanto (miljoonaa kiloa)

    1. Huittinen 12,2

    2. Uusikaarlepyy 11,5

    3. Loimaa 11,3

    4. Seinäjoki 10,3

    5. Ilmajoki 8,9

    6. Vöyri 8,2

    7. Vehmaa 5,4

    8. Pöytyä 4,4

    9. Kurikka 4,4

    10. Lapinjärvi 4,3

    Lampaanlihan tuotanto (miljoonaa kiloa)

    1. Salo 0,081

    2. Tornio 0,025

    3. Somero 0,025

    4. Mustasaari 0,023

    5. Närpiö 0,021

    6. Sastamala 0,019

    7. Tervola 0,019

    8. Sodankylä 0,016

    9. Kokkola 0,014

    10. Jämsä 0,013

    Lisää aiheesta
    • Maitoa toimitettiin yhdeltä tilalta meijeriin keskimäärin 507 000 litraa vuodessa viime vuonna.

      Maidontuotanto | Maidontuotanto väheni lähes kaikissa maakunnissa – kaksi aluetta ui hitusen vastavirtaan

      Tilaajalle
    • Euroopan investointipankki (EIP) ohjaa 3 miljardia euroa EU-maiden maa- ja biotalouden rahoitukseen.

      Maatalouspolitiikka | Euroopan investointipankki ohjaa maatalouteen kolme miljardia − tarkoitus tukea uusia maatalousyrittäjiä ja ympäristöprojekteja

    • Siipikarjanlihaa kertyi viime vuonna 149 miljoonaa kiloa. Kuvassa vuorokauden ikäisiä broileriuntuvikkoja.

      Lihantuotanto | Lihantuotanto kasvoi viime vuonna

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Kolumni
    Erkki Holma

    Koneviesti | Karjatalouden huima kehitys