• Maidontuotanto väheni lähes kaikissa maakunnissa – kaksi aluetta ui hitusen vastavirtaan

    Eniten maitoa tuotettiin viime vuonna Pohjois-Pohjanmaalla, Pohjois-Savossa ja Etelä-Pohjanmaalla.
    Tilaajalle
    Maitoa toimitettiin yhdeltä tilalta meijeriin keskimäärin 507 000 litraa vuodessa viime vuonna.
    Maitoa toimitettiin yhdeltä tilalta meijeriin keskimäärin 507 000 litraa vuodessa viime vuonna.  Kuva: Jaana Kankaanpää
    Maatalous|Maidontuotanto
    13.3.202505:00
    Terhi Torikka

    Maidontuotanto väheni viime vuonna kaikissa muissa maakunnissa paitsi Varsinais-Suomessa ja Pohjanmaalla. Suhteellisesti eniten tuotanto väheni Keski-Suomessa, Ahvenanmaalla ja Päijät-Hämeessä, kertovat Luonnonvarakeskuksen (Luke) tilastot.

    Edellisvuosien tapaan maitoa tuotettiin eniten Kuopiossa, missä maitotiloja oli 132 ja tuotettujen maitolitrojen määrä yhteensä 67,9 miljoonaa litraa.

    Seuraavina maitokuntien listan kärjessä olivat Kurikka, Kiuruvesi ja Kokkola.

    Maitokuntien top 10 -listaa voi tarkastella kokonaisuudessaan Luken sivuilla.

    Suomen meijerit vastaanottivat viime vuonna 2103 miljoonaa litraa maitoa, mikä on prosentin verran vähemmän kuin vuonna 2023.

    Maitoa toimitettiin meijeriin hieman yli 4 100 tilalta viime vuoden aikana. Lukumäärä on kahdeksan prosenttia pienempi kuin edellisvuonna.

    Maitoa toimitettiin yhdeltä tilalta meijeriin keskimäärin 507 000 litraa vuodessa. Suurimmat tilakohtaiset maitomäärät olivat Ahvenanmaalla, missä tuotanto oli keskimäärin 707 000 litraa litraa tilaa kohden. Seuraavaksi eniten maitoa tilaa kohden tuotettiin Varsinais-Suomessa, missä määrä oli 600 000 litraa.

    * 13.3. kello 9.40 tekstiin korjattu yksikkövirhe miljoonaa litraa litran sijaan.

    Lisää aiheesta
    • Suomessa valmistettiin juustoja viime vuonna lähes 83 miljoonaa kiloa.

      Maidontuotanto | Hurja lasku vajaassa vuosikymmenessä: Maidontuottajia jäljellä enää alle 4 000

    • Hakkeesta saadaan lämpöä yhä useammalle maatilalle, sillä suomalaiset maatilat investoivat viime vuonna varsinkin aurinkopaneeleihin ja hakelämpökeskuksiin. Arkistokuva.

      Energia | Uuteen navettaan pisti viime vuonna rahansa vain harva, energiaratkaisuihin taas investointeja ennätysmäärin

    • Maatalouden ulkopuoliset ihmiset saattavat puntaroida esimerkiksi maidontuotannon kestävyyttä hyvin erilaisilla mittareilla kuin dataa aiheesta keräävät tuottajat.

      Maidontuotanto | Tuottajat ja kuluttajat näkevät maidontuotannon kestävyyden eri tavoin

      Tilaajalle
    • Haga Kungsgårdia hakee konkurssiin Verohallinto. Kuvituskuva ei liity tapaukseen.

      Talous | Nya Åland: Ahvenanmaalla toista isoa maitotilaa haettu konkurssiin – taustalla rikosepäily

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    maidontuotanto
    maatalous
    Pohjois-Pohjanmaa
    Varsinais-Suomi
    Luonnonvarakeskus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Lypsyrobottien määrä kasvaa tiloilla. Viiden vuoden päästä robottitiloja ennustetaan olevan 1 800, kirjoittaa Erkki Holma. Kuvituskuva.
    Kolumni
    Erkki Holma

    Koneviesti | Maidon tuottaminen jää harvojen käsiin – ”Vaikka lypsy automatisoidaan, työmäärä ei paljoa vähene”

  • Veikko Jokitalo kehittää tilaansa talousosaajan silmin.

    Koneviesti | Talousmies maidontuottajana – Veikko Jokitalo panostaa talouden suunnitteluun ja arjen prosessien kehittämiseen

  • Koneviesti | Luken tutkimusnavetan uudistus vie lehmien ruokinnan uudelle tasolle

    Tilaajalle