• EU uhkaa leikata maatalouden tuotannosta – tutkimus esittää synkkiä seurauksia Pellolta pöytään -strategialle

    Toteutuessaan strategialla olisi haitallisia vaikutuksia tuotantoon, hintoihin ja ilmastoon.
    Strategian seurauksena öljykasvien tuotanto laskisi 20 prosenttia, hinta nousisi 18 prosenttia ja tuonti EU-alueelle kasvaisi entistäkin suuremmaksi.
    Strategian seurauksena öljykasvien tuotanto laskisi 20 prosenttia, hinta nousisi 18 prosenttia ja tuonti EU-alueelle kasvaisi entistäkin suuremmaksi. Kuva: Kari Salonen
    Maatalous
    27.9.202107:00
    Anniina Jokinen

    Tuore tutkimus haastaa EU:n Pellolta pöytään -strategian toimivuuden, kertoo Euroopan tuottaja- ja osuustoimintajärjestö Copa-Cogeca tiedotteessaan.

    Strategiassa tavoitellaan tehokasta siirtymää kestävään ruuantuotantoon. Vihreän kehityksen ohjelmaan kuuluva strategia tavoittelee muun muassa ilmastonmuutoksen ja sen vaikutusten lieventämistä, biodiversiteettikadon pysäyttämistä ja ruokaturvan varmistamista.

    Kielin yliopiston tutkimus esittää Pellolta pöytään -strategialle huolestuttavia seurauksia.

    Tutkimuksen mukaan maatalouden tuotantoon olisi odotettavissa merkittävää laskua koko EU-alueella: naudanlihan tuotanto laskisi 20 prosenttia, maidontuotanto 6,3 prosenttia ja viljan sekä öljykasvien tuotanto laskisi 20 prosenttia.

    Myös hinnankorotuksista odotetaan mittavia. Naudanlihan hinnalle ennustetaan 58 prosentin hinnannousua. Porsaanlihalle korotus olisi 48 prosenttia ja raakamaidolle 36 prosenttia. Viljelykasvien hinnat nousisivat hedelmille ja vihanneksille 15 prosenttia, öljykasveille 18 prosenttia ja viljoille 12,5 prosenttia.

    Sen sijaan EU:n ulkopuolisissa maissa hintojen nousu olisi huomattavasti maltillisempaa.

    Mikäli kaikki Pellolta pöytään -strategian toimet toteutetaan samanaikaisesti, EU:n asema viljojen ja naudanlihan viennissä ja tuonnissa muuttuisi. Tällä hetkellä näiden tuotteiden vienti on EU-alueella suurempaa kuin tuonti. Strategian toteutuessa tuonti kasvaisi vientiä suuremmaksi.

    Lisäksi porsaanlihan ja maidon vienti pienenisi ja öljykasvien tuonti kasvaisi entisestään.

    Virallisen Joint Reasearch Centerin tekemän tutkimuksen mukaan kasvihuonekaasupäästöt tulisivat vähenemään 29 prosenttia strategian seurauksena. Uusi tutkimus kuitenkin kyseenalaistaa strategian tehokkuuden ilmastonmuutoksen lieventämisessä.

    Tutkimuksen mukaan strategia voi johtaa maankäyttösektorin hiilivarastojen vähenemiseen peräti 50 miljoonalla tonnilla. Sen lisäksi tuotannon siirtäminen kolmansiin maihin lisäisi maatalouden kasvihuonekaasupäästöjä noin 54 miljoonalla tonnilla EU:n ulkopuolisissa maissa.

    Valtavat päästöt kumoaisivat Pellolta pöytään -strategian toivotut ilmastovaikutukset.

    Ympäristö- ja maatalousvaliokunnat äänestivät Pellolta pöytään -strategian muutoksista Euroopan parlamentin laatiman mietintöluonnoksen pohjalta.

    Copa-Cogecan mukaan raportissa esitetyistä 48 muutosesitystä kuusi oli erityisen ongelmallisia ja kahdeksan puolestaan varsin myönteisiä. Muut muutosesitykset olivat hyväksyttäviä, mutta eivät täydellisiä.

    Ongelmalliset muutosesitykset koskevat esimerkiksi torjunta-aineiden ja lannoitteiden vähentämistä, muutoksia ruokien arvonlisäveroihin sekä ruuan alkutuotannon hävikin vähentämistä.

    Myönteisissä muutosesityksissä käsitellään esimerkiksi karjan myönteistä vaikutusta ympäristöön, maataloustukia sekä viljelijöiden aseman vahvistamista tuotantoketjussa. Suomen kotieläinten kannalta esimerkiksi antibioottien käytön vähentämistä tai hyvinvointiasioiden kohentamista voi pitää perusteltuna.

    Kaikki muutosesitykset hyväksyttiin. Parlamentti äänestää Pellolta pöytään -strategiasta täysistunnossa lokakuun loppupuolella.

    Juttua muokattu 27.9.2021 klo 16:45. Korjattu ympäristö- ja maatalousvaliokuntien nimet oikein ja korjattu lakimuutokset muutosesityksiksi.

    Lue myös:

    Komissio pimitti tietoa Pellolta pöytään -strategian vaikutuksista maatalouteen

    Artikkelin aiheet
    Pellolta pöytään -strategia
    maatalous
    EU
    ilmastonmuutos
    tutkimus
  • Mainos: Eastman / AIV
    Erno Rastila ja Päivi Pakarainen kertovat, että märälle rehulle osattiin annostella riittävästi säilöntäainetta vasta, kun oli punnittu myös märkiä kuormia.

    Säilörehun säilöntälaatu vaikuttaa lypsykarjan terveyteen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle