• Kasvinsuojeluaineita päätyy vesistöihin vain vähän

    Vesistöihin päätyy Syken tutkimuksen mukaan kasvinsuojeluaineita vain maatalousvaltaisilla alueilla, ja sielläkin pääosin vähän. Silti paikallisia, vähäistä suurempia valumiakin esiintyy.
    Torjunta-aineiden kulkeutumista vesistöihin voidaan vähentää kasvinsuojeluruiskun suuttimilla.
    Torjunta-aineiden kulkeutumista vesistöihin voidaan vähentää kasvinsuojeluruiskun suuttimilla. Kuva: KARI SALONEN
    Maatalous
    30.1.201514:47
    MT toimitus

    Suomalaisiin vesistöihin päätyy varsin vähän kasvinsuojeluaineista peräisin olevia haitta-aineita. 

    Suomen ympäristökeskuksen Syken tutkija Katri Siimes toteaa tutkimuksen osoittavan, etteivät kasvinsuojeluaineet ole Suomessa samanlainen ongelma kuin Keski- ja Etelä-Euroopassa. Hän pitää syinä paitsi viileää ilmastoa ja valveutuneita viljelijöitä.

    Syke seurasi tutkimuksessaan vuosina 2007–2012 kasvinsuojeluaineiden sisältämien haitta-aineiden pitoisuuksia 30 näytteenottopisteessä Uudellamaalla, Kaakkois-Suomessa, Varsinais-Suomessa sekä Etelä- ja Pohjois-Pohjanmaalla.

    Tutkimuksessa otetuissa 530 vesinäytteessä yhteensä 201 ainetta. Näytteissä havaittiin yhteensä 68:aa eri haitta-ainetta.

    Valtaosa haitta-aineista oli peräisin rikkakasvien torjunta-aineista. Eniten havaittiin MCPA:ta ja muita fenoksihappoherbisidejä.

    Noin kolmasosasta vesinäytteitä ei löydetty lainkaan kasvinsuojeluaineita ja vain viidessä prosentissa tutkituista oli vähintään kymmentä haitallista ainetta.

    Yksittäisissä näytteissä havaittiin haitallisen suurina pitoisuuksina syys- ja kevätviljojen rikkakasvien torjuntaan tarkoitettua triasulfuronia.

    Merkkejä löytyi myös sellaisista aineista, joita on aiemmin käytetty tuholaistorjuntaan, ja jotka ovat nykyisin kiellettyjä.

     

    Artikkelin aiheet
    kasvinsuojeluaineet
    vesistöt
    Syke
    ympäristöntutkimus
    maatalous
  • Mainos: Eastman / AIV
    Erno Rastila ja Päivi Pakarainen kertovat, että märälle rehulle osattiin annostella riittävästi säilöntäainetta vasta, kun oli punnittu myös märkiä kuormia.

    Säilörehun säilöntälaatu vaikuttaa lypsykarjan terveyteen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle