

Maanmuokkausnäytös keräsi tuhruisesta säästä huolimatta napakan, vajaan parin sadan kiinnostuneen joukon seuraamaan syysmuokkauksen koneita Nivalassa. Paikalla oli 11 yhdistelmää, jotka Koneviestin päätoimittaja Eemeli Linna esitteli.
Yleisön joukossa oli useammassakin ringissä puhetta siitä, kuinka muokkauskertoja olisi mahdollista vähentää. Maan tiivistyminen ja polttoaineen hinta tuntuivat olevan suurimmat syyt uusien muokkausmenetelmien etsimiseen.
Maan tiivistyminen ja polttoaineen hinta tuntuivat olevan suurimmat syyt uusien muokkausmenetelmien etsimiseen.
Useammalla konekaupalla oli esillä hybridiäkeeksi nimettyjä laitteita, joilla puinnin jälkeinen sänkimuokkaus ja hieman perusteellisempi muokkaus saadaan helposti hoidetuksi. Hybrideissä oli yleensä yhdistetty lautasmuokkain ja hanhenjalkaterillä varustettu kultivaattori.

Lautasmuokkaus heti puinnin jälkeen sekoittaa kasvijätteen tehokkaasti maahan, jolloin maatuminen käynnistyy. Lautasmuokkaimen työsyvyys on varsin rajallinen ja maaprofiilin läpileikkautuminen voi jäädä puutteelliseksi. Kun äkeeseen yhdistetään läpileikkaavilla hanhenjalkaterillä varustettu kultivaattori, työsyvyyttä saadaan kasvatetuksi ja maaperä kauttaaltaan muokatuksi. Kvernelandin jäykkä joustopiikkikultivaattori on mielenkiintoinen vaihtoehto, joka murustaa maaperää tehokkaasti aina 15 sentin syvyyteen asti.
Tsekkiläiset Bednarin yhdistelmäkoneet ovat viime vuosina saavuttaneet suosiota eteläisemmässä Euroopassa. Niitä käytetään erityisesti viljelykasveissa, jotka tuottavat paljon satojäännöksiä pellon pintaan. Nämä koneet pilkkovat ja sekoittavat biomassan ruokamultakerrokseen maatumaan.
Samoilla muokkaimilla voidaan hajottaa tiivistyneitä maakerroksia jopa 45 sentin syvyyteen.

Reisjärvellä toimiva Nytek esitteli näytöksessä Innovator V3 -jankkuria ja Effective Z-sarjan äestä. Jankkureiden kysyntä on Nytekin Tuomo Heikkilän mukaan ollut viimeisten vuosien aikana kasvussa. Laitetta esitellyt Linna muistutti yleisöä jankkurin käytön perussäännöstä eli vain kuivaa peltoa saa jankkuroida.
Parko Effective -sarjan 6000-mallia voidaan helposti leventää 7000-malliseksi lisäämällä puolen metrin levennyspalat uloimpiin lohkoihin. Äkeessä vakiovarusteina olevien 400 milliä leveiden kahdeksan renkaan ansiosta äes kantaa pellolla hyvin ja työsyvyys pysyy tasaisena. Kun yhdeksään piikkiakseliin valitaan korkea 70×12 s-piikki, saadaan aikaan huomattavan avara äes, jolla onnistuu sekä tavanomainen kevätmuokkaus sekä syksyinen sänkimuokkaus.

Uusimpana tuttavuutena näytöksessä oli useampi Agro-Maszin muokkari. Merkki on yksi Puolan suurimpia maanmuokkaimien valmistajia ja koneiden merkittävä markkinaosuus eteläisemmässä Euroopassa kertoo muokkainten korkeasta laadusta. Haka-Center toimii sekä maahantuojana että markkinoijana.
Pöttingerin Terradisc 5001 lautasmuokkaimen edessä on kasvustoa tehokkaasti pilkkova veitsirulla. Spiraaliin taivutetut terät leikkaavat kasvustoa ja pitävät rullan tasaisessa liikkeessä, vaikka maan pinnalla oleva kasvimassan paksuus vaihtelisikin.
Maalajien vaihtelut ja tilojen erityispiirteet määräävät pitkälle, mikä muokkausmenetelmistä on kokonaistaloudellisin.
Patenttiratkaisua syysmuokkaukseen ei ole. Maalajien vaihtelut ja tilojen erityispiirteet määräävät pitkälle, mikä muokkausmenetelmistä on kokonaistaloudellisin.
Erilaisten muokkainten suosion lisääntymisestä huolimatta perinteinen kyntöaura puoltaa paikkansa työkonevalikoimassa. Etenkin luomutiloilla kyntöaura on maanmuokkauksen perusta. Olipa kyse luomusta tai tavanomaisesta viljelystä, on ratkaisevan tärkeä tuntea omat peltolohkonsa ja niiden viljelyssä vaadittavat menetelmät.