• Maatalouskonemyynti sakkaa – ruotsalainen Väderstad irtisanoo väkeä tehtaaltaan

    Yksi maailman johtavista maanmuokkaus-, kylvö- ja tarkkuuskylvökoneiden valmistajista joutuu irtisanomaan väkeä tehtaaltaan, koska kauppa ei käy.
    Väderstadin koneet ovat tuttu näky myös suomalaisilla pelloilla.
    Väderstadin koneet ovat tuttu näky myös suomalaisilla pelloilla.  Kuva: Sanne Katainen
    Maatalous|Koneet ja kulkuneuvot
    23.5.202407:00
    Maija Ala-Siurua

    Ruotsalainen maanmuokkaus-, kylvö- ja tarkkuuskylvökoneiden valmista Väderstad kertoo irtisanovansa 45 tehtaansa työntekijää. Yhtiö on alallaan yksi maailman johtavista konevalmistajista.

    Irtisanomisten syynä on vaikea markkinatilanne eli koneiden myynnin väheneminen, yhtiö kertoo lehdistötiedotteessaan. Viljan epävakaat hinnat ja korkeat korot ovat yhdistelmä, joka on aiheuttanut viljelijöille taloudellisia paineita jo pitkään. Lisäksi maahantuojilla ja jälleenmyyjillä on suuret varastot, mikä vähentää yhtiön koneiden kysyntää entisestään.

    "Tällä hetkellä tilanne on vaikea kaikkialla Euroopassa ja näemme, että se tulee olemaan sitä vielä jonkin aikaa. Arviomme on, että koneiden myynti Väderstadin tehtaalta on tänä vuonna noin 25 prosenttia pienempi kuin viime vuonna”, sanoo Väderstad Groupin toimitusjohtaja Henrik Gilstring.

    Maailmanlaajuisesti Väderstadilla oli viime vuonna noin 2 200 työntekijää, yhtiö kertoo verkkosivuillaan. Liikevaihto oli viime vuonna seitsemän miljardia Ruotsin kruunua eli runsas 602 miljoonaa euroa.

    Suomessa Väderstadin koneita myy Hankkija.

    Lisää aiheesta
    • Lähikuukaudet eletään maatalouskonekaupassa vielä taantumaa, mutta toivo pilkahtelee jo.

      Koneet ja kulkuneuvot | Varovaisia toivon pilkahduksia konemarkkinoilla: Valmistajien tilauksissa merkittävää parannusta

    • Konekoot kasvavat. Hankkijan toimitusjohtaja Jyrki Lepistö (oik.) ja Hankkijan Hyvinkään konekeskuksen päällikkö Jari Aspelund ovat panneet alkuvuonna merkille maatalouden konekaupassa uudelleen viriämistä. Konekeskus on päässyt toimittamaan Claasin puimureita ja traktoreita tilaajilleen.

      Talous | Suomen maatalouskauppa kannatti hyvin ulkomaisessa omistuksessa – Hankkija nelinkertaisti liikevoittonsa

      Tilaajalle
    • Hankkija teki ajosilppureiden myyntiennätyksen tälle kaudelle.

      Maatalouskoneet | Järkälemäiset nurmikoneet valtaavat Suomen pellot – ajosilppureita myyty ennätysmäärä ensi kesälle

      Tilaajalle
  • Mainos: Eastman / AIV
    Erno Rastila ja Päivi Pakarainen kertovat, että märälle rehulle osattiin annostella riittävästi säilöntäainetta vasta, kun oli punnittu myös märkiä kuormia.

    Säilörehun säilöntälaatu vaikuttaa lypsykarjan terveyteen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Jämäkkä Thaler on puskuvoimainen pienkuormain maatilan pihatöihin ‒ työntövoimaa on runsaasti

    Tilaajalle
  • Argo on kuusipyöräinen hankaliin maasto-olosuhteisiin tarkoitettu amfibioajoneuvo.

    Koneviesti | Kokeilu: Hankalien maasto-olosuhteiden menijä kulkee sekä maastossa että vedessä

    Tilaajalle
  • Kronoksen Extendo 730 Prossa leikkuupää voidaan siirtää traktorin sivulle. Puomistoon on tullut yksi nivel lisää sekä automatiikkaa hallintaan. Puomin ulottuvuus on 7,3 metriä, ja siinä on laajakulmanivelet.

    Koneviesti | Kronoksen Extendo -murskaimessa puomi taittuu eteen ‒ kuskin ergonomia paranee