

Fosforin käyttöä on rajoitettu ympäristösyiden nojalla parikymmentä vuotta, mikä on johtanut viljavuusfosforin alenemiseen. Suomen pelloilta otetuista viljavuusnäytteistä arviolta 65 prosenttia on viljavuusfosforiluokassa huono tai välttävä.
”Nurmiviljelyssä maan viljavuusfosforiluokan aleneminen välttävään voi alentaa merkittävästi nurmien perustamisvaiheessa erityisesti rehuohran satoa”, kertoo vanhempi agronomi Mervi Seppänen Yaralta.
Yaran tilakokeissa on Seppäsen mukaan todettu selviä satotason nousuja, kun ensimmäisen nurmisadon fosforilannoitusta lisätään ja hyödynnetään ympäristötuessa sallittuja fosforilannoitusmääriä. Alemmissa fosforiluokissa sadonlisä voi olla huomattava, ja korkeissa luokissa lannoituksella ylläpidetään maan kasvukuntoa.
”Meillä on pitkään kannettu huolta fosforin vaikutuksesta ympäristöön, erityisesti Itämeren rehevöitymiseen. Maataloudessa käytetty fosfori on nähty ongelmana ja sen käyttöä on voimakkaasti rajattu. Se on johtanut tilanteeseen, jossa peltomaan viljavuusfosforiluokat ovat heikentyneet hälyttävästi”, Seppänen sanoo.

”Jos maan viljavuusfosforitaso pääsee heikkenemään, sen nostaminen lannoittamalla on fosforin käyttörajoitusten vuoksi vaikeaa.”
Seppänen kehottaa arvioimaan fosforilannoituksen tarvetta fosforitaseiden kautta. Hyvillä satotasoilla pellon fosforitase jää helposti miinukselle ja peltomaa alkaa köyhtyä. Viljelijät ovat pitkään pelänneet fosforinkäytön seuraamuksia ja se on johtanut kasvin tarvetta alempaan fosforilannoitukseen.
”Fosforin käyttöä pitää tarkastella Suomessa myös peltomaiden arvon ja satoisuuden säilyttämisen näkökulmasta. Koko Suomea ei pidä katsoa yhtenä kokonaisuutena fosforinkäyttöä säänneltäessä. Kasvukunnossa ja viljelyhistoriassa on isoja paikallisia eroja, ja ne pitäisi pystyä huomioimaan lannoitemäärissä”, Seppänen sanoo.
Riittävästä fosforilannoituksesta on syytä huolehtia etenkin parhaimmilla lohkoilla, muistuttaa Seppänen. Yara Kotkaniemen pitkäaikaisessa lannoituskokeessa fosforilannoituksella on pystytty nostamaan nurmirehun fosforipitoisuutta, mutta lannoitus ei nostanut satotasoa samalle tasolle kuin korkeammassa maan fosforiluokassa.
”Jos maan viljavuusfosforitaso pääsee heikkenemään, sen nostaminen lannoittamalla on fosforin käyttörajoitusten vuoksi vaikeaa. Siksi on tärkeää huolehtia etenkin parhaimpien peltolohkojen vuosittaisesta fosforilannoituksesta. Herkut kannattaa laittaa niille pelloille, joilta saadaan parhaat sadot”, Seppänen kiteyttää.
Ympäristökorvausjärjestelmän sallimat fosforimäärät kannattaa Seppäsen mukaan hyödyntää täysimääräisesti lannoituksessa.
”Koetiloilla nurmien fosforilannoitus on nostanut ensimmäisen sadon satotason niin, että kustannusten nousu on katettu sillä.”
”Fosforin käyttöä pitää tarkastella Suomessa myös peltomaiden arvon ja satoisuuden säilyttämisen näkökulmasta.”
Nurmi pystyy ottamaan fosforia maasta tehokkaasti. Enemmän sen puutteesta kärsivät rehuviljat, erityisesti ohra.
”Luken kokeissa rehuohralta on mitattu jopa 1 000 kilon hehtaarikohtainen sadonalennus alhaisen fosforitason mailla.”
Karjanlanta on fosforinlähteenä tärkein ja sitä tulisi käyttää toisen nurmisadon lannoitteena.
”Keväällä taas pussista annettu fosfori antaa hyvät edellytykset nopealle kasvuunlähdölle”, Seppänen sanoo.
Lannoitteiden käytöstä on saatettu säästää, ja esimerkiksi vuokrapeloille ei ole haluttu pistää panoksia.
”Tällaisessa tapauksessa on viime hetket korjata tilanne. Yhden sukupolven aikana voidaan saada aikana kriittinen muutos, josta on vaikea palauttaa fosforitasetta ennalleen.”