• Kasvukausikyselyllä kartoitetaan kentän näkemyksiä – vastausaikaa on kuun loppuun

    Kasvukausikyselyllä kerätään viljelijöiltä ajankohtaista tietoa maatalouden tilasta. Kesäkuun loppuun saakka auki olevaan kyselyyn toivotaan vastauksia erikokoisilta tiloilta.
    Viljelijöiden näkemyksiä ajankohtaisista asioista kootaan kesäkuun loppuun saakka avoinna olevalla MTK:n kasvukausikyselyllä.
    Viljelijöiden näkemyksiä ajankohtaisista asioista kootaan kesäkuun loppuun saakka avoinna olevalla MTK:n kasvukausikyselyllä.  Kuva: Oskar von Essen
    Maatalous|Maatalousyrittäjät
    26.6.202516:30
    Johanna Koskiahde

    Kesäkuun loppuun saakka auki oleva MTK:n ja SLC:n kasvukausikysely kokoaa ajankohtaista tietoa viljelyolosuhteista, satonäkymistä, taloudesta ja investointisuunnitelmista eri puolilta Suomea.

    Kasvukausikysely on toteutettu vuodesta 2018 lähtien ja siitä on tullut vakiintunut työkalu, joka toimii indikaattorina kentän tilanteesta.

    ”Kyselyn tuloksia hyödynnetään monipuolisesti edunvalvonnassa. Ne tukevat vaikuttamistyötä muun muassa maatalouspolitiikassa, EU- ja kansallisen lainsäädännön valmistelussa, eläintautien torjunnassa sekä maatalouden kriisivalmiuden kehittämisessä. Kentältä saatu tieto auttaa ennakoimaan muutoksia ja reagoimaan niihin ajoissa”, summaa Saralotta Engblom MTK:n Maatalousyrittäjät-linjalta.

    Kysymykset koskevat ajankohtaisia aiheita, kuten viljelijöiden halukkuutta rokottaa eläimensä sinikielitauti vastaan tai vasikoiden määrän kehittymistä tiloilla.

    Viime vuoden kyselyssä lähes 40 prosenttia vastauksista tuli suurilta, yli 100 000 euron liikevaihdon tiloilta.

    ”Toivomme, että myös pienemmät tilat vastaavat kyselyyn. Kokonaisuudessa pienillä ja keskisuurilla tiloilla on merkittävä rooli paitsi ruokaturvan, myös alueellisen elinvoiman, maisemanhoidon ja luonnon monimuotoisuuden kannalta”, toteaa Engblom.

    Erikokoisten tilojen näkökulmat voivat poiketa merkittävästi toisistaan esimerkiksi investointimahdollisuuksien tai tukipolitiikan vaikutusten osalta.

    ”Jos vain suuret tilat vastaavat, syntyy helposti vinoutunut kuva alan tilanteesta. Kyselyyn osallistumalla viljelijä voi vaikuttaa siihen, että päätöksiä tehdään koko kentän ääntä kuunnellen”, Engblom kiteyttää.

    Linkki kyselyyn löytyy MTK:n mobiilisovelluksesta. Se on myös lähetetty jäsenistölle sähköpostilla.

    Lisää aiheesta
    • Jukka Kittilä tutkii Magnum-lajikkeen kasvua kasvihuoneessa.

      Kasvintuotanto | Mansikat uhkaavat jäädä pieniksi tänä vuonna

      Tilaajalle
    • Jukka Kittilä viljelee mansikkaa Pälkäneellä. Mansikkakaudesta on odotettavissa pitkä ja tasainen, arvioi Pro Agria.

      Kasvintuotanto | Pro Agria: Viljelykasvit ovat poikkeuksellisen hyvässä kasvussa – uhkia on ilmassa

    • Avomaakurkun viljely on tarkkaa. Arkistokuva Skotlannin Maatalous oy:stä vuodelta 2019.

      Kasvintuotanto | Avomaakurkun sesonki kuumimmillaan – ennuste lupaa keskitasoista satoa

    • Janika ja Jonna Pitkänen ovat olleen karjatilan puikoissa vuodesta 2019. He esittelivät tiistaina peltoa, jossa rehuvehnäkokeilu epäonnistui ja tilalle kylvettiin kauraa.

      Maatalous | Kylmyys ja sateet pilasivat rehuvehnän kaksosten karjatilalla Kuusamossa

      Tilaajalle

    Artikkelin aiheet
    kasvukausikysely
    maatalous
    viljelijät
    MTK
    SLC
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Rakennettu infra, kuten sähköverkko on altis ulkopuoliselle tihutyölle. Sähköverkko saattaa vaurioitua myös vahingossa. Kuvan haruksellisen teräsportaali on keskellä nurmipeltoa ja sen läpi ajetaan useilla koneilla kasvukauden aikana. Leveys on hieman tarkka karhottimelle.

    Koneviesti | Poikkeusoloihin varautuminen pitäisi olla jatkuvaa ja systemaattista – kriittisintä on puhtaan veden saaminen

    Tilaajalle
  • Lämmön tuottaminen yhteiskunnassa on kriittistä. Poltettava materiaali, kuten hake lämmön lähteenä tasaa yhteiskunnassa energiaverkoston kuormitusta. Sähköä tarvitaan tuki kuljettimien käyttöön ja sytytykseen. Poltettavaa materiaalia, turvetta ja haketta, voidaan varastoida ylivuotiseksi.

    Koneviesti | Huoltovarmuus on kannattavuutta -hanke käynnistettiin Pirkanmaalla – hankkeessa keskitytään maatilojen huoltovarmuuteen

    Tilaajalle
  • Kotieläintilalla pitää olla mahdollisuus ylläpitää tuotantoeläinten hyvinvointia, ja tilalla on oltava varajärjestelmä poikkeustilanteiden varalle. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Karjatilat tarvitsevat puhdasta vettä ympäri vuorokauden myös poikkeusoloissa ‒ varajärjestelmät ovat välttämättömiä