Eteläisen Afrikan alue on kärsinyt äärimmäisestä kuivuudesta viljelykaudella 2023–24. Sen vuoksi jopa 56,8 miljoonaa ihmistä kärsii ruuan puutteesta.
Asia selviää kansainvälisen Action Aidin raportista.
YK:n humanitaaristen asioiden koordinointitoimiston (UNOCHA) mukaan tämä on pahin kuivuus, jonka eteläisen Afrikan alue on nähnyt 100 vuoteen.
"Kuivuus vaikuttaa merkittävästi nuoriin naisiin ja tyttöihin, jotka usein naitetaan ruokavarojen turvaamiseksi.”
Kuivuus ja nälänhätä ovat vaikuttaneet erityisesti nuoriin naisiin ja tyttöihin. Raportin mukaan perheet ovat joutuneet naittamaan tyttäriään ruokaa vastaan.
Kuivuus on haitannut monien viljelijäyhteisöjen taloudellisia mahdollisuuksia. Sen vuoksi monilla perheillä on vaikeaa ja selviytymisstrategiana voi olla jopa nuorten tyttöjen pakottaminen avioliittoon.
"Kuivuus vaikuttaa merkittävästi nuoriin naisiin ja tyttöihin, jotka usein naitetaan ruokavarojen turvaamiseksi. Monissa tapauksissa näiden tyttöjen odotetaan myös luottavan aviomiehensä ruokaan ja kaikkiin perustarpeisiin, mikä voi tehdä heistä alttiita sukupuoleen perustuvalle väkivallalle. Kaikki ponnistelut, joita olemme tehneet pitääksemme tytöt koulussa, putoavat viemäriin”, kertoo raportissa 19-vuotias tyttö Siamuluwan kylästä Sambiasta.
Kun puutteellinen ruokaturva, taloudelliset vaikeudet ja sosiaalinen epävakaus lisääntyvät, nuoret naiset kohtaavat kohonneita väkivallan, hyväksikäytön ja syrjäytymisen riskejä.
"Alueella vallitseva tilanne edellyttää kattavaa tasa-arvoanalyysia kuivuuden vaikutuksista naisiin ja tyttöihin.” Joy Mabenge
Action Aid kehotti Afrikan kehitysyhteisön (SADC) johtajia toteuttamaan sovitut sukupuolten tasa-arvoa ja naisten vaikutusvallan lisäämistä koskevat periaatteet ja säännökset. Nuoria naisia ja tyttöjä on suojeltava kuivuuden kaltaisilta kriiseiltä.
SADC:n huippukokous pidettiin 17. elokuuta Zimbabwen pääkaupungissa Hararessa.
"Alueella vallitseva tilanne edellyttää kattavaa tasa-arvoanalyysia kuivuuden vaikutuksista naisiin ja tyttöihin. Se on ratkaisevan tärkeää, jotta varmistetaan etteivät hallituksen toimet mene hukkaan. Lisäksi viranomaisten on asetettava etusijalle joustavan rahoituksen tarjoaminen naisten johtamille yhteisönsuojelualoitteille", sanoo Action Aid Zimbabwen maajohtaja Joy Mabenge raportin tiedotteessa.