

Irma Ylitalo on emännöinyt maitotilaansa Kittilän Kelontekemän kylässä yksin pian kolme vuotta, sillä hänen aviomiehensä Mikko Ylitalo menehtyi vapunaattona 2022 heidän tullessaan pilkiltä kotipihaan. Mitään ei ollut tehtävissä, niin massiivinen varoittamatta tullut sairauskohtaus oli.
”Elämä pysäytti kerralla, sillä menetys oli aivan valtava ja suru suuri. Jäin kuukaudeksi sairauslomalle, mutta kun kesä tuli, elämä alkoi voittaa. Ajattelin, ettei siitä mitään tule, jos minä vain itken ja makaan enkä ala töihin”, Ylitalo kertaa kolmen vuoden takaista tunnelmaansa.
Surunkin keskellä oli tilan 60-päinen lypsykarja hoidettava, mikä jäi sairausloman ajaksi muiden tehtäväksi. Ylitalo myöntää, että aluksi ajatuksissa oli tuotannon lopettaminen, mutta se tuntui kuitenkin vaikealta toteuttaa.
”Ajattelin ainakin vähän aikaa jatkavani, vastahan kaikki oli rakennettu ja tuotanto oli hyvällä mallilla. Uskon, että Mikkokin olisi toivonut samaa. Aika sumea ja raskas se ensimmäinen kesä kuitenkin oli, ei siitä muista paljoa mitään”, hän myöntää.
Ylitalo sanoo olevansa jälkikäteen onnellinen siitä, ettei heillä jäänyt mitään puhumatta. Kun hänen veljensä kuoli vain kolme kuukautta Mikkoa aiemmin, he ehtivät puhua sen jälkeen paljon elämästä ja kuolemastakin.
”Aika sumea ja raskas se ensimmäinen kesä oli. Ei siitä muista paljoa mitään.”
Eivät peltotyötkään olleet yksin jäätyä vieraita, joskaan eivät yhtä tuttuja kuin navettatyöt.
”Olin opetellut käyttämään useimpia koneita. Mikko yllytti monena kesänä rehua tehdessämme, että ala opetella vielä paalaamaan, se on helppoa, niin hän alkaa niittää ja voimme kahdestaan touhuta.”
”Se jäi silloin tekemättä, ja oli sitten opeteltavana ensimmäisenä kesänä. Eivät ne konetyöt vaikeita ole, jos koneet vain pelaavat. Onneksi poikamme Tuomas on ollut tässä konehommissa kaverina.”
Ylitalo sanookin olevansa mahdottoman kiitollinen siitä, että on saanut ja saa apua lapsilta, omilta veljiltään, ystäviltä ja kyläläisiltä. Hän nostaa kädet pystyyn, jos koneet rikkoutuvat, mutta onneksi apuja löytyy kylän miehiltä.

Maidontuotannossa vertaistukea ei kuitenkaan ole aivan lähellä, sillä Irma Ylitalo on nykyisin Kittilän ainoa maidontuottaja. Tila on ollut hänen omissa nimissään nyt vuoden. Ylitalojen aloittaessa tuotannon 1980-luvulla maitotiloja oli lähemmäs 90.
Kelontekemän kylä on suunnilleen Kittilän ja Sodankylän puolivälissä, näitä yhdistävältä tieltä yhdeksän kilometriä etelään. Kelontekemäjärven rannalle levittäytynyt kylä on Ylitalon mukaan hyvin yhteisöllinen ja aktiivinen, mitä kuvaa esimerkiksi valokuituverkon vetäminen talkootyönä kylälle.
”Sitä varten perustettiin oma osuuskunta ja verkko valmistui vuonna 2019. Se helpotti monen elämää ja etätyötä korona-aikana”, hän sanoo.
Ylitalo on itsekin aktiivisesti mukana kylän toiminnassa eli vesiosuuskunnan ja kuituosuuskunnan hallituksessa sekä kyläyhdistyksen rahastonhoitajana.
Lisäksi hän on Kittilän elinkeinopalvelujen Kideven hallituksessa ja varapuheenjohtajana MTK Länsi-Lapissa. Hän osallistuu myös tukiperhetoimintaan ja tilalla käy vierailemassa sekä päiväkoti- että koululaisryhmiä.
”Eli vaikka olen yksin, en kuitenkaan ole yksinäinen. Virtaa minulla riittää tähän kaikkeen, ja on paljon helpompaa, kun on mielekästä tekemistä. Silloin ei jää liikaa aikaa ajatella muuta”, hän perustelee.

Ylitalo ei osaa sanoa, kuinka pitkään hän jaksaa jatkaa. Toisaalta hän on aina tottunut tekemään työtä, mutta yksin maitotilan hoitaminen on välillä raskasta, sen hän myöntää avoimesti.
”Kukaan viidestä lapsestamme ei ole jatkamassa tässä, heidän elämänsä on muualla. Jonkin aikaa kuitenkin vielä jatkan, sillä eläkkeeseen on joku vuosi aikaa.”
Hän myöntää sen nakertavan motivaatiota, että maidontuottajana tuntee olevansa lähes lainsuojaton: ammattia ei juurikaan arvosteta nykyisessä ilmapiirissä.
Ylitalo on varautunut jo tulevaan elämään maidontuotannon jälkeen. Hän kävi viime syksynä hää- ja juhlasuunnittelijan kurssin ja alkaa aputoiminiemellä järjestää juhlia ja häitä. Sen markkinoinnin hän on juuri aloittanut.
”Ajattelin että siinä on eläkepäivien puuhastelua. Ei minusta ole lopettamaan kerralla kaikkea, kun olen elämäni tehnyt työtä”, hän naurahtaa.