Mitä pellosta otetulle maanäytteelle tapahtuu sen jälkeen, kun laboratorio on tehnyt siitä analyysit? Meneekö multa viljelykäyttöön, vai minne?
”Meille tuleva maanäyte kuivataan ja jauhetaan kemiallista tutkimusta varten. Koko näyte jauhetaan niin, että partikkelikoko on alle kaksi millimetriä, joten sitä ei voida käyttää enää viljely- tai viherrakennusmaana”, kertoo toimitusjohtaja Ano Halonen Eurofins Viljavuuspalvelusta.
Lopulta maanäyte päätyy kaatopaikalle.
”Koska tutkimme näytteitä myös ulkomailta, niin kaikki meidän jätemaa lämpökäsitellään polttolaitoksessa ennen kaatopaikalle päätymistä”, Halonen sanoo.
”Tämä tehdään varotoimenpiteenä, että mitkään mahdollisesti maan mukana tulevat kasvitaudit eivät voi levitä maan mukana.”
Eurofins Viljavuuspalvelulle tuleva kokonaisnäytemäärä on vuosittain noin 250 000 näytettä, josta kertyy noin 80 kuutiota jätemaata vuosittain.