
Ruuan hinta on jatkanut maailmalla laskuaan, kertoo YK:n ruoka- ja maatalousjärjestö Fao. Järjestön ylläpitämä ruuan hintaindeksi on elokuussa tippunut alimmilleen sitten vuoden 2021 alun.
Indeksi laski elokuussa 2,1 prosenttia heinäkuusta ja oli 24 prosenttia alempana kuin maaliskuussa 2022, jolloin se nousi Venäjän hyökkäyssodan takia ennätykseensä.
Viljan hinnat laskivat kuukaudessa keskimäärin vajaan prosentin. Pohjoisella pallonpuoliskolla hintoja laskee tarjonnan kasvu sadonkorjuuaikana. Maissin hintaa laskee myös Brasilian ennätyssato. Riisin hinta sen sijaan on noussut.
Kasviöljyjen hinnat laskivat kuukaudessa noin kolme prosenttia. Kaikilla öljykasveilla tarjonta riittää hyvin täyttämään kulutuksen.
Maitotuotteiden hinnat laskivat keskimäärin neljä prosenttia heinäkuusta. Vuodessa hinnat ovat tippuneet yli 22 prosenttia. Kaikkien maitotuotteiden hinnat olivat elokuussa laskussa. Eniten laski täysmaitojauheen hinta. Tarjonta on runsasta kysyntään nähden.
Lihojen hinnat laskivat elokuussa keskimäärin kolme prosenttia. Eniten laski lampaan hinta. Sen tarjonta kasvoi muun muassa Australiassa, mutta kysyntä väheni esimerkiksi Kiinassa.
Myös sian hintaa laski vaimea kysyntä tarjontaan nähden. Siipikarjanlihan hintaa laskee suuri tarjonta etenkin Brasiliasta. Myös naudanlihan tarjonta on runsasta, mutta kysyntä hillittyä.
Sokeri on poikkeus, sen hinta nousi elokuussa 1,3 prosenttia. Hintaa nosti satohuolet suurissa sokerimaissa. Niistä osassa on ollut kuivaa, kun taas osassa sateita on ollut liikaa.