• Märkyys kiusaa perunaa Saksassa, tuottajahinta harvinaisen korkealla – Ruotsissa tuottajahinta tuplaantunut

    Saksassa kuluttaja maksoi perunasta kesäkuussa 64,5 prosenttia enemmän kuin vuonna 2020.
    Peruna on nyt Saksassa ja Ruotsissa tavallista kalliimpaa.
    Peruna on nyt Saksassa ja Ruotsissa tavallista kalliimpaa. Kuva: MT arkisto
    Maatalous|Kasvintuotanto
    26.7.202417:00
    Satu Lehtonen

    Perunan hinta Saksassa on poikkeuksellisen korkea vuodenaikaan nähden. Syynä on viljelmiä kiusaava märkyys, Agrarheute-lehti kertoo.

    Perunaa on jo pilaantunut peltoon, ja nostoista on tulossa vaikeita.

    Tuoreimman tilaston mukaan viljelijät saavat tällä hetkellä Saksassa irtotavarasta keskimäärin 58,1 senttiä kilolta. Viiden viime vuoden aikana hinta on tähän aikaan ollut korkeampi vain viime vuonna.

    Viime viikolla tuottajahinta oli 7,7 senttiä kilolta korkeampi. Kausivaihtelu on tähän aikaan melko voimakasta, koska loma-aika muuttaa kulutusta.

    Kuluttaja tuntee sateiden vaikutuksen kukkarossaan. Kaupan kassalla he maksoivat perunasta kesäkuussa 64,5 prosenttia enemmän kuin vuonna 2020.

    Ruotsin eteläosissa nostetaan nyt syys- ja talviperunaa keskenkasvuisena.

    Peruna on nyt haluttua tavaraa Ruotsissakin. Kysyntä on niin kova, että tuottajahinta on tuplaantunut vuodentakaiseen verrattuna, ATL-lehti kertoo. Syynä on se, että viimevuotiset varastot loppuivat tavallista aikaisemmin.

    Maan eteläosissa nostetaan nyt syys- ja talviperunaa keskenkasvuisena. Tällä hinnalla se kannattaa, vaikka se tietää hehtaarisadon jäämistä normaalia pienemmäksi, lehden haastattelema perunanviljelijä Anders Axelsson Tollarstorpista kertoo.

    Hänelle tuli kyselyjä jo kaksi viikkoa sitten, mutta silloin peruna oli vielä aivan liian pientä, jotta nostoa olisi kannattanut aloittaa.

    Irtoperunan tuottajahinta on ATL-lehden mukaan nyt 7,50 kruunua eli 64 senttiä kilolta.

    Luonnonvarakeskuksen tilastojen mukaan ruokaperunan tuottajahinta oli Suomessa toukokuussa keskimäärin 24 senttiä kilolta. Kesäkuun tilasto ilmestyy ensi viikolla.

    Lisää aiheesta
    • Märän viime syksyn takia perunaa jäi Suomessa maahan, mutta naapurimaissa tilanne oli pahempi.

      Kasvintuotanto | Suomalaisperunasta saa nyt viennissä jopa yli tuplahintaa kotimaan markkinoihin nähden

      Tilaajalle
    • Syksyn märissä oloissa nostettu peruna on säilynyt varastoissa paremmin kuin pelättiin.

      Kasvintuotanto | Lokakuun perunavarastoista syöty puolet – märissä oloissa nostettu peruna säilynyt varastoissa pelättyä paremmin

    • Suomalaiset kuluttavat perunaa reilun 65 kiloa henkilöä kohden.

      Kasvintuotanto | Perunan sato oli viime vuonna heikoimpia 100 vuoteen – tätä lajiketta viljeltiin eniten

    • Timo Myllymäellä on varastossa enää omaan käyttöön menevä siemenperuna.

      Kasvintuotanto | Euroopan hurja kysyntä tyhjensi Myllymäen Perunan varastot – tälle kasvukaudelle siemenperuna-alaa kasvatetaan

      Tilaajalle
    • Stefan Karlgren kertoo, että aikataulussa ollaan. Varhaisperunan istutukset alkavat yleensä kuun vaihteessa.

      Kasvintuotanto | Nyt se alkoi! Katso, miten perunaa piilotetaan peltoon Houtskarissa

    • Peruna sisältää terveellistä resistenttiä tärkkelystä, jota on myös esimerkiksi kasviksissa, siemenissä ja jyvissä.

      Ruoka | Peruna ruokavaliossa voi pudottaa painoa jopa kolme kiloa kahdessa kuukaudessa, osoittaa tuore tutkimus – vaatii kuitenkin tietynlaisen käsittelyn

    Artikkelin aiheet
    peruna
    Saksan maatalous
    Ruotsin maatalous
    viljelysääolot
    tuottajahinta
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Erikoiskasvien viljelyksessä tarvitaan omat koneet. Tässä artikkelissa rakennetaan puomisto erityisesti mansikan kasvinsuojelutyöhön.

    Koneviesti | Kovia kokenut, mansikalle räätälöity kasvinsuojeluruisku löytyi huutokaupasta – puomisto rakennettiin kokonaan uusiksi

    Tilaajalle
  • Nesteen ja Bayern-konsernin yhteistyöhön sisältyy muun muassa kumppaneiden tunnistaminen, arvoketjun kehittäminen sekä syysrapsin tuotannon laajentaminen uusiutuvien tuotteiden raaka-aineeksi.

    Koneviesti | Neste ja Bayer yhteistyöhön uudistavilla viljelymenetelmillä tuotettujen kasviöljyjen kehittämiseksi

  • Lakoontunut vilja on riskitekijä ajatellen haitallisten Fusarium-sienten runsastumista.

    Koneviesti | Viljojen Fusarium ja mykotoksiinipitoisuudet taas tapetilla – keinoja ongelman selättämiseksi on löytynyt

    Tilaajalle