

Roudan rooli Suomessa on kriittinen.
Routa tekee pohjoisessa töitä viljelijän puolesta, sillä routineita maita on helpompi muokata.
”Vielä meillä on talvet. Jos talvi ei tule, savimaa ei pääse routimaan ja se liettyy. Silloin sitä onkin tosi vaikea muokata”, pohtii viljelijä ja neuvoja Juuso Joona MAA-akatemiasta.
Savimaita löytyy Etelä-Suomesta runsaasti. Ilmastonmuutoksen myötä routa kuitenkin heikkenee.
”Sellaisia maita ei voi sen jälkeen välttämättä menestyksekkäästi viljellä ilman, että viljelykierrossa on monivuotisia nurmia”, Joona pohtii.
”Se ainakin olisi resurssien hukkaa. Valtavaa muokkausta ja panostusta, mutta samalla sato heikkenee.”

Etelä-Suomessa nurmien määrä on vähentynyt jyrkästi, sillä kotieläintuotanto on keskittynyt pohjoisemmaksi. Nurmien saaminen takaisin kiertoon on Joonan mukaan keskeistä.
Sillä voidaan pitää savimaat viljelykelpoisena.
”Vain nurmi voi pitää kasvukuntoa yllä syvillä juurillaan. Se on tuotantorakennekysymys ja poliittinen kysymys Suomessa.”
Joonan kotitilalta löytyy 20-lajinen nurmiseos, jossa on seassa muun muassa erilaisia apiloita, mailasia, heiniä ja kukkivia kasveja. Kasvurytmi on mahdollisimman monipuolinen. Jälkikasvukyky niiton jälkeen on nopea, Joona sanoo. ”Nurmi on koko ajan erilainen.”
”Kyseiset maat luokitellaan liki viljelykelvottomiksi.”
Esimerkkejä roudan puutteen vaikutuksista löytyy muista maista.
Pohjois-Saksassa on samantyyppisiä savimaita kuin Suomessa.
”Kyseiset maat luokitellaan liki viljelykelvottomiksi, tai sitten ne ovat pysyviä nurmia ja laitumia”, Joona summaa.
”Niitä ei edes yritetä muokata. Meillä routa mahdollistaa muokkauksen.”
Luomuliiton puheenjohtaja Janne Rauhansuu nostaa esimerkiksi tältä keväältä Aurajoen rantojen savimaat. Niillä ajellessa kovan pakkastalven vaikutukset huomasi.
”Oli ollut kova pakkastalvi ja vähän lunta. Savimaita oli helppo muokata ja kylvää”, Rauhansuu sanoo.