
Joskus on hyvä ottaa lusikka kauniiseen käteen.
Hommaan käy myös puukko tai pankkikortti, toteaa viljelijä Juuso Joona MAA-akatemiasta.
Hän piirtää lusikalla viivaa peltoon kaivamansa kuopan reunaa ylhäältä alas. Jos lusikka uppoaa, kaikki on hyvin. Jos ei, maa on liian tiivistä.
Tässä on kohta, mikä vaatisi toimenpiteitä, Joona toteaa lusikan noustessa kokonaan pintaan.
Joona puhui maan kasvukunnon havainnoinnista Parikkalassa sijaitsevalla, Marko Huotilaisen tilalla järjestetyssä luomupäivässä.
Päisteet eivät ole edustavia: Niissä on tallautumista ja kääntymistä. Siksi olemmekin menneet pidemmälle pellolle ja tallomme rehevää kasvustoa luvan kanssa.
Jos viljelijä tutkii vain omia maitaan, niiden kuntoa voi olla vaikea arvioida. Joona kehottaakin peltojen vertailuun.
Joonan edustama MAA-akatemia osuuskunta on viljelijöiden asiantuntijayhteisö, jossa maaperän havainnointiin on kehitetty oma ohjeisto.
”Markon maalajit ovat tosi hyviä, kateellisena savimaiden viljelijänä katselen.”

Ei savimaakaan tuomio ole.
Moni ajattelee annettuna, että savimaa on huono, tähdentää puheenjohtaja Janne Rauhansuu Luomuliitosta. Nekin kuitenkin oikealla käsittelyllä paranevat.
”Se on hienoa huomata.”
Usein omien maiden tutkailujen tulos on silti vähän pettymys: pelto ei ehkä olekaan siinä kunnossa, kuin ajattelee.
Pellon arviointiin käytettävässä MARA-kortissa on listattu, mihin viljelijän kannattaa kiinnittää huomiota.
Miten hyvin maasta nostetut kokkareet murenevat? Mikä on murujen ja kokkareiden koko? Miten huokoista maa on, entä miten tasaisesti juuret kasvavat?
Ajouran kohdalla maa näyttää kuoppaa kaivettaessa jo tyystin toisenlaiselta.
Nyt tiivistymisen huomaa paljon selkeämmin. Lusikka ei tahdo upota reunaan lainkaan. ”Tässä näkee, kuinka syvälle tiivistyminen voi mennä”, Joona kertoo.
Muokkaus on maalajikohtainen kysymys.
Tällainen pelto pitäisi syväkuohkeuttaa, hän pohtii.
Joskus maan alta löytyy suuriakin yllätyksiä.
”Yllätykset ovat oivalluksia, kun tulee ongelmapaikka. Tiivistymäkerros, täysi hapettomuus, saatetaan katsoa maa-analyysiäkin: magnesiumin suhde kalsiumiin voi olla liian suuri.”
Karkeammilla mailla ruokamultakerroksen pohjalla vastaan on tullut niin tiiviitä kerroksia, että niitä voisi naputella vasaralla.
Jostakin kumman syystä siinä on kumminkin kulkenut vesi läpi.
”Porissa olivat jännimmät maat. Vihannesmailla jopa metriin kaivettiin kuoppaa, joissa oli hienoja hiekkakerroksia välissä. Mutta pinta oli aivan multava.”
Välissä olevat hiekkakerrokset katkaisivat kapillaarin niin, että maat olivat kastelun varassa.

Orgaanisilla mailla vastaan on tullut turpeen muodostama huopakerros, mikä ei läpäise mitään. ”Alla on kuiva maa, päällä vesi seisoo.”
Orgaaninen maakin voi tiivistyä. Taustalla voi olla pitkä kyntöhistoria, jossa töitä on kenties tehty liian märissä olosuhteissa.
Englannissa maa multavan kerroksen alla oli kalkkikivipohjaista sepeliä, mitä olisi vaikea meillä kuvitella viljeltävän, Joona pohtii.
Myös oheiskasvit, eli rikkakasvit ilmentävät maan kasvukuntoa, Joona kertoo.
Ohdake viihtyy tiiviillä mailla. Tämä pelto on hietamailla ja harattu, joten indikaattorikasveja ei juuri ole.
”Meillä savimailla, vaikka pintamaa on hyvässä kunnossa, pohjamaa on luonnostaan savimaata ja ohdake yleinen ongelma”, Joona kertoo.
Harva kasvi sietää tallautumista, kuten ratamo, Joona huomauttaa.
”Keski-Euroopassa laitumilla käytetään heinäratamoa, Suomessakin se menestyy jo laitumilla aika hyvin. Se pärjää juomapaikoilla ja kulkuväylillä.”