
Viro tarvitsee kuusi uutta sikalaa, jotta kotimainen sianlihantuotanto saadaan jaloilleen afrikkalaisen sikaruton (ASF) jäljiltä. Näin toteaa Viron alue- ja maatalousministeriö katsauksessaan hallitukselle.
Katsauksessa arvioidaan, että sikaloiden rakentaminen vaatii noin 75 miljoonaa euroa. Ministeriö avaa sikalainvestointituen haun kevään aikana.
Viime vuoden ASF-epidemian takia Viron sianlihan omavaraisuusaste laski 72 prosentista 50 prosenttiin. Tautiin kuoli tai sen leviämisen estämiseksi tapettiin yhteensä 62 000 sikaa, lähes neljäsosaa maan sioista.
Viime marraskuun lopussa Virossa toimi 141 sikatilaa, joilla oli yhteensä noin 216 500 sikaa.
Afrikkalaisen sikaruton pitämiseksi kurissa Virossa on tehostettu villisikojen metsästämistä. Vuoden 2025/2026 metsästyskauden tavoitteena on kaataa 19 600 villisikaa.
Metsästyksestä huolimatta tauti leviää villisikojen keskuudessa vauhdilla.
Joka viides metsistä löydetyistä kuolleista villisioista on saanut ASF-tartunnan , kertoo Viron maa- ja metsätalousministeri Johannes Terras Pigprogress-verkkosivuston haastattelussa.