• Sähköinen tukihaku alkaa 9. huhtikuuta

    Maaseutuvirasto avaa sähköisen tukihaun Vipu-palvelussa tavanomaista myöhemmin. Tukihakemustaan pääsee täyttämään vajaan kahden viikon päästä keskiviikkona, 9.4.
    Kuva: Kari Salonen
    Maatalous
    27.3.201415:01
    MT toimitus

    Valtaosaa maataloustuista voi hakea tänä vuonna sähköisesti 9.4.–30.4. Maaseutuvirasto Mavi lupaa perustuksiaan myöten uudistetun tukihakusovelluksen olevan avoinna tukihakua varten vajaan kahden viikon päästä.

    Tänä vuonna sähköisesti tukia hakevien ei enää tarvitse toimittaa ennen maaliskuun loppua kuntaan esimerkiksi ilmoituksia peruslohkojen muutoksista (lomaketta 102C) tai maatilan osallisten muuttuneita osoite- ja pankkitilitietoja (lomaketta 101D). Kummankin tiedot pystyy ilmoittamaan helpoimmin Vipu-palvelussa. Ainoastaan maatilan roolimuutoksissa täytyy palauttaa kuntaan lomake 101D paperilla.

    Kaikki tukihakuun liittyvät oppaat ja ohjeet Mavi on jo julkaissut. Painettuina niitä toimitetaan viime vuosien tapaan ainoastaan niille tuen hakijoille, jotka tilasivat ne viime vuoden päätukihaussa.

    Mavin nettisivuilla ne ovat kuitenkin sähköisesti kaikkien luettavissa. Uutena vaihtoehtona Hakuoppaasta on julkaistu aiempaa helppokäyttöisempi verkkoversio.

    http://www.mavi.fi

    Artikkelin aiheet
    sähköinen tukihaku
    Maaseutuvirasto
    Vipu-palvelu
    maataloustuet
    tuen hakeminen
  • Mainos: Eastman / AIV
    Erno Rastila ja Päivi Pakarainen kertovat, että märälle rehulle osattiin annostella riittävästi säilöntäainetta vasta, kun oli punnittu myös märkiä kuormia.

    Säilörehun säilöntälaatu vaikuttaa lypsykarjan terveyteen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle