• Herd ja Manninen nousivat SRL:n hallitukseen

    Ratsastusväki vaihtoi syyskokouksessaan kaksi hallituksen jäsentä, toinen paikka ratkesi arvalla.
    Marjukka Manninen (vas.) ja Pirkko Herd valittiin sunnuntaina SRL:on hallitukseen.
    Marjukka Manninen (vas.) ja Pirkko Herd valittiin sunnuntaina SRL:on hallitukseen. Kuva: SRL / Sonja Holma
    Maatalous
    23.11.201520:14
    Kaijaleena Runsten

    Suomen Ratsastajainliiton (SRL) hallitukseen oli tarjolla hyviä ehdokkaita niin, että viikonloppuna pidetyssä syyskokouksessa jouduttiin peräti turvautumaan arpaan.

    Erovuorossa olleet jyväskyläläinen Susanna Kallioinen ja lappeenrantalainen Osmo Metsälä asettuivat kumpikin uudelleen ehdolle. Ehdolla hallitukseen oli myös Aisa Aarnio-Wihuri.

    Hallitukseen kolmivuotiskaudelle 2016–18 nousi kuitenkin suoraan ypäjäläinen ratsastuksenopettaja ja valmentaja Pirkko Herd.

    Toisessa paikassa olivat kiinni Metsälä ja Marjukka Manninen tasaäänin. SRL:n sääntöjen mukaan paikka päätettiin arvalla, ja se meni Manniselle.

    Pirkko Herd aloitti tänä syksynä Ratsastajainliiton kenttäratsastuksen maajoukkuevalmentajana. Hevosopiston ammattiopettaja on kouluratsastustuomari sekä kenttäratsastuksen A-tuomari. Hän vaikuttaa Ypäjän kunnanvaltuuston jäsenenä (vihr.).

    Marjukka Manninen on Tyrnävän kunnanjohtaja. Hän työskenteli SRL:n hallituksessa 2004–14. Aktiivisella kilparatsastajalla on myös tuomarioikeudet koulu-, kenttä- ja vammaisratsastuksessa.

    SRL:n hallituksessa vaikuttavat vuodenvaihteen jälkeen myös Antti Linna, Carina Nyholm, Sofia Vikman ja Johanna Örndahl ja puheenjohtajana Laura Airaksinen.

    Artikkelin aiheet
    Pirkko Herd
    Marjukka Manninen
    Suomen Ratsastajainliitto
    ratsastus
    hallituksen valinta
  • Mainos: Eastman / AIV
    Erno Rastila ja Päivi Pakarainen kertovat, että märälle rehulle osattiin annostella riittävästi säilöntäainetta vasta, kun oli punnittu myös märkiä kuormia.

    Säilörehun säilöntälaatu vaikuttaa lypsykarjan terveyteen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle