• Eläinsuojelujärjestöt yrittävät vedota eduskuntaan 139 000 allekirjoituksen voimin

    Parsinavettakielto, turkistarhauksen lakkauttaminen ja eläintuotantotilojen kansalaisille avoin valvonta: näistä Animalian ja SEY:n Eläinlaki-vetoomus koostuu.
    Vetoomuksessa esitetään muun muassa turkistarhauskieltoa.
    Vetoomuksessa esitetään muun muassa turkistarhauskieltoa. Kuva: Jaakko Pirttikoski
    Maatalous
    16.10.201820:45
    Eeva Linnainmaa

    Animalian ja SEY Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liiton Eläinlaki-vetoomus keräsi 139 000 allekirjoitusta, kertoo Animalia tiedotteessaan.

    Vetoomus on tarkoitus luovuttaa eduskunnalle keskiviikkona 17.10.2018, jossa sen vastaanottaa maa- ja metsätalousvaliokunnan puheenjohtaja Anne Kalmari (kesk.).

    Allekirjoituksia on vetoomukseen kerätty jo pitkään. 100 000 allekirjoitusta oli koossa jo maaliskuussa, loput lähes 40 000 tuli hallituksen eläinten hyvinvointilakiesityksen jälkeen.

    Vetoomuksessa vaaditaan muun muassa parsinavetoiden, emakkohäkkien ja turkistarhauksen kieltämistä. Vetoomuksessa halutaan myös "kansalaisille avoin, säännöllinen ja tehokas valvonta" eläintuotantotiloille ja teurastamoille.

    ”Eduskunnalla on nyt mahdollisuus profiloida Suomi edelläkävijäksi eläinten hyvinvoinnissa. Toivomme eduskunnan tarttuvan tilaisuuteen. Eläinten pitkäaikainen paikalleen kytkeminen on kiellettävä poikkeuksetta. Eläinten kasvatus ahtaissa verkkopohjaisissa häkeissä on saatava loppumaan, mikä tarkoittaa turkistarhauksen ja häkkikanaloiden loppua. Kaikille eläimille on myös taattava oikeus kunnolliseen kivunlievitykseen ja kissojen tunnistusmerkinnästä ja rekisteröinnistä säädettävä pakollista”, luettelee SEYn toiminnanjohtaja, eläinlääkäri Kati Pulli.

    Vetoomuksen sisältö:

    Me allekirjoittaneet tahdomme Suomeen maailman parhaan eläinsuojelulain, joka sisältää vähintään alla mainitut seikat.

    1. Eläinten on saatava toteuttaa lajityypillistä käyttäytymistään. Liikkumista rajoittavat parsinavetat ja emakkohäkit on kiellettävä. Samasta syystä turkistarhaus on lakkautettava kokonaan.

    2. Kivuliaat toimenpiteet ilman asianmukaista kivunlievitystä ja kivun hoitoa on kiellettävä. Näitä toimenpiteitä ovat nupoutus eli sarvenalkujen polttaminen vasikoilla ja kastrointi porsailla, lampailla ja poroilla.

    3. Viranomaisille on määrättävä velvollisuus kieltää jalostus, joka aiheuttaa eläimille rakenteellisia tai muita terveysongelmia.

    4. Eläintuotantotiloilla ja teurastamoilla on otettava käyttöön kansalaisille avoin, säännöllinen ja tehokas valvonta.

    5. Koirien ja kissojen tunnistusmerkintä ja rekisteröinti tulee säätää pakolliseksi.

    6. Luonnonvaraisten eläinten käyttö sirkuksissa ja delfinaarioissa on kiellettävä.

    Jos nämä eivät toteudu laissa, se tulee palauttaa käsittelyyn. Eläinten hyvinvointi on otettava Suomessa vakavasti.

    Artikkelin aiheet
    Eläinlaki-vetoomus
    eläinten hyvinvointi
    turkistarhaus
    parsinavettakielto
    eläinsuojelujärjestöt
  • Mainos: Eastman / AIV
    Erno Rastila ja Päivi Pakarainen kertovat, että märälle rehulle osattiin annostella riittävästi säilöntäainetta vasta, kun oli punnittu myös märkiä kuormia.

    Säilörehun säilöntälaatu vaikuttaa lypsykarjan terveyteen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle