• Lämpökamera voi pelastaa linnunpesiä kylvöpellolla

    Tutkijaryhmä kehittää menetelmää, jossa työkone osaa automaattisesti säästää pesät ja niissä olevat linnunmunat.
    Kuva: Pekka Fali
    Maatalous
    30.5.201409:00
    MT toimitus

    Suomalainen tutkijaryhmä kehittää lämpökameraan perustuvaa järjestelmää, jolla viljelijä voi havaita ja väistää pellolla pesivien lintujen pesät. Ensimmäisiä kameramittauksia on tehty Vihdissä Vakolan pelloilla ja tulokset ovat olleet lupaavia, kertoo tutkija Liisa Pesonen Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksesta (MTT).

    Ratkaisua haetaan Helsingin yliopiston biotieteiden laitoksen, Luonnontieteellisen keskusmuseon ja MTT:n yhteishankkeessa.

    Pesosen mukaan lämpökamerat löytävät pesät ja muut ympäristöä lämpimämmät kohteet varsin hyvin. ”Lämpökameran tukena tarvitaan hahmontunnistusta ja kolmiulotteista kameraa, jotta auringonpaisteen lämmittämiä kiviä ei pidetä pesinä.”

    Traktori liikkuu niin nopeasti, ettei kuljettaja ehkä ehdi reagoida, kun laite varoittaa pesästä. Sen takia työkoneen ohjaus tulisi automatisoida. Toisaalta pesät voidaan hakea etukäteen esimerkiksi lennokkiin liitetyllä kameralla.

    Monet lintulajit ovat sopeutuneet pesimään pelto- ja niittyaukeilla. Kun viljelymaille mennään yhä suuremmilla koneilla, maapesien havaitseminen ja niiden väistäminen on entistä hankalampaa.

    Lintujen käytöstä seuraamalla pesän summittaisen sijainnin pystyy joskus päättelemään, mutta itse pesää on usein mahdotonta havaita.

    Lukuisten maassa pesivien lintujen pesät tuhoutuvatkin joka kevät viljelytoimien vuoksi. Tuhoutuneiden pesien lukumäärää on vaikea arvioida, mutta noin kuukauden mittaiset pesinnät ajoittuvat yleensä pahasti pellon kevättöiden kanssa päällekkäin.

    Artikkelin aiheet
    lämpökamera
    lintujenpesät
    maatalousteknologia
    tutkimus
    viljelypelto
  • Mainos: Eastman / AIV
    Erno Rastila ja Päivi Pakarainen kertovat, että märälle rehulle osattiin annostella riittävästi säilöntäainetta vasta, kun oli punnittu myös märkiä kuormia.

    Säilörehun säilöntälaatu vaikuttaa lypsykarjan terveyteen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle