• ”Kiinteistöverossa on kaksi keskeistä ongelmakohtaa” – eduskunta keskusteli maatalouden tuotantolaitosten vapauttamisesta kiinteistöverosta

    Perussuomalaisten Jenna Simula ihmettelee, miksi keskusta ei viime kaudella ajanut lakimuutosta läpi. Keskustan Vesa Kallio puolestaan pohtii, johtuuko perussuomalaisten nihkeä suhtautuminen siitä, että lakialoite tulee keskustalta.
    Vesa Kallio (kesk.) esitteli lakialoitteen kiinteistöverolain kolmannen pykälän muuttamisesta keskiviikkona.
    Vesa Kallio (kesk.) esitteli lakialoitteen kiinteistöverolain kolmannen pykälän muuttamisesta keskiviikkona. Kuva: Saara Lavi
    Maatalous|Politiikka
    8.11.202316:30
    Anniina Jokinen

    Eduskunnan keskustajäsenet ehdottavat, että maatalouden tuotantorakennukset olisivat jatkossa verosta kokonaan tai osittain vapaita kiinteistöjä.

    Ehdotus koskee kiinteistöverolain kolmatta pykälää, jossa tällä hetkellä määritellään, että kiinteistöveroa ei tarvitse maksaa metsästä tai maatalousmaasta. Lakialoite laajentaisi pykälän koskemaan myös tuotantorakennuksia.

    ”Kiinteistöverossa on kaksi keskeistä ongelmakohtaa. Ensimmäinen on se, ettei haja-astusualueella maksettavalle kiinteistöverolle ei saa käytännössä juuri lainkaan vastinetta. Kyseessä on suora tulonsiirto taajamamerkin takaa taajamamerkin sisäpuolelle”, sanoi lakialoitteen esittänyt kansanedustaja Vesa Kallio (kesk.) keskiviikkona puheenvuorossaan.

    ”Toinen on se, että kiinteistövero on käytännössä investointivero, jota hallitus on päätöksillään nostamassa. Nykymuotoisena verona kiinteistövero lisää kustannuksia investoineille maatalousyrityksille ja pahentaa entisestään vaikeuksissa olevien tilannetta.”

    ”Tämä on varsin pieni lovi, joka paikkaantuu sillä, että maataloudesta tulee entistä kannattavamaa.” Olga Oinas-Panuma

    Kallio perusteli ehdotusta esimerkiksi maatalouden heikentyneellä kannattavuudella, korkojen nousulla ja huoltovarmuudella. Lisäksi hän toi esiin, että maatalouden tuotantorakennusten osuus kiinteistöverosta on 14,8 miljoonaa euroa. Kokonaisuudessaan kiinteistöveroa kerätään lähes 2,3 miljardia euroa.

    Myös keskustan kansanedustaja Olga Oinas-Panuma totesi maatalouden tuotantolatosten tuottavan varsin pienen siivun kiinteistöverotuloista.

    ”Tämä on varsin pieni lovi, joka paikkaantuu sillä, että maataloudesta tulee entistä kannattavamaa”, Oinas-Panuma sanoi.

    Jenna Simula (ps.) ihmetteli, miksi keskusta ei viime kaudella tehnyt kiinteistöveron poistoa pysyväksi, vaikka puolueella oli sekä valtiovarainministerin että maa- ja metsätalousministerin salkku.

    Ritva Elomaa (ps.) totesi, että lakialoite on hyvä.

    ”Teemme kaikkemme, jotta meillä olisi tulevina vuosina omaa ruuantuotantoa”, Elomaa sanoi puheenvuorossaan.

    Vesa Kallio pohti, suhtautuuko perussuomalaiset lakiehdotukseen nihkeästi siksi, että se tulee nyt keskustan aloitteesta. Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää esitti vastaavan lakialoitteen viime kaudella.

    Lisää aiheesta
    • Kansanedustaja Anne Kalmarin (kesk.) mielestä hallituksen puheiden ja tekojen välillä on suuri ristiriita.

      Yhteiskunta | Lukijalta: Hallitus kiristää kotitalouksien verotusta

      Tilaajalle
    • Edellisen hallituksen lupaus talousrakennusten kiinteistöveron poistamisesta jäi toteutumatta. Orpon hallitus on kiristämässä nykyisiä veroja ja MTK:n mukaan lisäämässä maatalouden kustannuksia hallitusohjelman vastaisesti.

      Talous | Maapohjan kiinteistöveroprosentin alarajan nosto kasvattaa veron tuottoa noin 108 miljoonalla eurolla – ”Se ei vielä ole suurin pommi”

      Tilaajalle
    • Liikkumisesta on tulossa maaseudulla yhä kalliimpaa.

      Politiikka | Lupaukset maaseudulle unohdettiin heti: Hallituksen investoinnit kohdistuvat isoihin kaupunkeihin ja leikkaukset maakuntiin

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa