• Mercosur-sopimus ei juuri heilauttaisi Suomen ruokamarkkinoita, arvioi PTT:n ekonomisti

    ”Kaiken EU:n markkinoille tulevan tuonnin on täytettävä unionin vaatimukset muun muassa elintarviketurvallisuuden, eläinterveyden ja jäljitettävyyden osalta”, muistuttaa maatalousekonomisti Mauri Yli-Liipola.
    EU:n tuottajat pelkäävät, että Mercosur-sopimuksen myötä eteläamerikkalainen naudanliha alkaa näivettää unionin omaa tuotantoa.
    EU:n tuottajat pelkäävät, että Mercosur-sopimuksen myötä eteläamerikkalainen naudanliha alkaa näivettää unionin omaa tuotantoa.  Kuva: Tuulikki Viilo
    Maatalous|Maatalouspolitiikka
    22.1.202616:30
    Maija Ala-Siurua

    EU:n ja Mercosur-maiden Brasilian, Argentiinan, Paraguayn ja Uruguayn välisen kauppasopimuksen vaikutukset unionin sisämarkkinoiden tarjontaan ja tuottajahintoihin jäisivät rajallisiksi.

    ”Suomessakaan merkittävää markkinavaikutusta ei ole odotettavissa. Vuonna 2024 Mercosur-maista tuotiin Suomeen naudanlihaa 290 tonnia ja siipikarjanlihaa noin 365 tonnia, kun kotimainen kulutus oli vastaavasti noin 95 000 ja 167 000 tonnia”, kirjoittaa Pellervon taloustutkimuksen PTT:n maatalousekonomisti Mauri Yli-Liipola tuoreessa blogissaan.

    Mercosur-sopimus on herättänyt esimerkiksi tuottajissa huolta siitä, että unioniin tuodaan elintarvikkeita, jotka on tuotettu EU:ta löyhempiä kriteereitä noudattaen.

    ”Kaiken EU:n markkinoille tulevan tuonnin on täytettävä unionin vaatimukset muun muassa elintarviketurvallisuuden, eläinterveyden ja jäljitettävyyden osalta. Mahdolliset riskit elintarvikemarkkinoille kohdistuvien standardien noudattamatta jättämisestä liittyvät jo nykyiseen tuontiin”, Yli-Liipola kirjoittaa.

    ”Mahdolliset riskit elintarvikemarkkinoille kohdistuvien standardien noudattamatta jättämisestä liittyvät jo nykyiseen tuontiin.”

    Mauri Yli-Liipola

    Unionin parlamentti päätti lähettää Mercosur-sopimuksen EU:n tuomioistuimen arvioitavaksi varmistaakseen sen yhteensopivuuden perussopimusten ja oikeusjärjestelmän kanssa.

    Yli-Liipolan mukaan sopu sopimuksesta olisi viestinyt EU:n strategisesta linjauksesta edistää avoimempaa kauppaa tullinokittelun sijaan.

    ”Kansainvälisten markkinamuutosten aiheuttamaan hintavaihteluun verrattuna sopimuksen mahdollinen vaikutus hintoihin olisi joka tapauksessa jäänyt vähäiseksi – etenkin suhteessa sen avaamiin mahdollisuuksiin.”

    Mauri Yli-Liipolan blogi Mercosur-sopimuksen mittakaavoissa on tulkintaeroja

    Lisää aiheesta
    • Jari ja Lauri Kajan isännöivät Majapellon lihakarjatilaa Kuopion Karttulassa.

      Lihantuotanto | Mercosur herättää huolta kotimaisilla lihakarjatiloilla – ”Meidän naudanliha on aivan eri tuote kuin brasilialainen”

      Tilaajalle
    • Elsi Kataisen mielestä Eurooppa tarvitsisi kipeästi uusia kauppakumppaneita ja sen myötä lisää kilpailukykyä.

      Maatalouspolitiikka | Elsi Katainen harmissaan Mercosurin viivästymisestä: ”Kukaan ei osaa arvioida, miten sopimukselle nyt käy”

      Tilaajalle
    • Ranskan Emmanuel Macron ja Puolan Donald Tusk (toinen oik.) vastustavat ja Saksan Friedrich Merz (oik.) sekä Espanjan Pedro Sánchez kannattavat Mercosur-sopua.

      Maatalouspolitiikka | Tyytymättömien EU-viljelijöiden paine voi vielä kaataa Mercosur-sovun ‒ yllättävä hahmo kiilaamassa pelastajaksi

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Mercosur-sopimus
    Mauri Yli-Liipola
    elintarviketurvallisuus
    Kansainväliset liitot ja järjestöt
    Ruokateollisuus ja ruoan tuotanto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Maanomistajat ovat mahdollisuutena hiilensidonnassa, mutta eivät osapuolena keskustelussa

  • Saksasta alkaneet traktorimielenosoitukset ovat laajentuneet myös muihin maihin. Ranskan tiesuluilla on näkynyt lähinnä isoja traktoreita, mikä johtuu siitä, että pääosa protesteihin osallistuvista tuottajista edustaa ison tilakoon tuottajia. Maataloustuotannon vaikeudet ovat pahiten osuneet suurempiin tuottajiin. LEHTIKUVA / AFP

    Koneviesti | Miksi traktorit tulivat Ranskan teille? Näistä syistä maatalousyrittäjät ovat lähteneet barrikadeille Euroopassa

  • Ruokavirasto aloittaa tukien ja palkkioiden maksut joulukuussa, ja ensimmäisessä maksuerässä maksetaan noin 95 % näistä tuista. Kuvituskuva.

    Koneviesti | EU-viljelijätukien tukitasoja ja ehtoja vahvistettu hakuvuodelle 2023 – tukitasoihin pudotuksia