• Lantmännen Agro ei ota vastaan viljaa ASF-tartuntavyöhykkeeltä

    Yhtiö perustelee päätöstään muun muassa sillä, että eri alueiden viljojen tai sivujakeiden jaottelu viljavarastoilla ei ole mahdollista.
    Puintikausi on ovella mutta epävarmuus vallitsee ASF-tartuntavyöhykkeen viljanviljelijöiden keskuudessa.
    Puintikausi on ovella mutta epävarmuus vallitsee ASF-tartuntavyöhykkeen viljanviljelijöiden keskuudessa. Kuva: Sanne Katainen
    Maatalous|Kasvintuotanto
    5.8.202612:15
    Maija Ala-Siurua

    Lantmännen Agro ei toistaiseksi ota vastaan eikä osta viljaa, mikä on tuotettu tai varastoitu afrikkalaisen sikaruton (ASF) takia perustetulla tartuntavyöhykkeellä.

    Yhtiön päätös koskee sekä uusia sopimuksia että jo tehtyjä vielä toimittamattomia sopimuksia. Lisäksi heti tartuntavyöhykkeen ulkopuolella olevilta tiloilta on syytä varmistaa, että tilalla ei ole osin tuotantoa tartuntavyöhykkeen sisällä.

    Yhtiö kertoo linjauksestaan verkkosivuillaan.

    Vielä tiistaina Lantmännen Agron viljaliiketoiminnan johtaja András Koroknay-Pál kertoi, että yhtiö toimii viranomaisohjeiden mukaan.

    ”Toivon viranomaisilta mahdollisimman yksiselitteisiä ohjeita, jotta kaikki toimivat samalla tavalla”, hän sanoi. Näin vältettäisiin se, ettei keskusliikkeeltä viljaa ostava päämies voi linjata omiin tulkintoihinsa nojaten viranomaista tiukempaa ostorajoitusta.

    Lisää aiheesta
    • Afrikkalainen sikarutto aiheuttaa ongelmia sikatilojen lisäksi viljantuottajille.

      Kasvintuotanto | Viljanostajat odottavat lisäohjeita viljan hankinnasta ASF-rajoitusalueelta

    Ruokaviraston määräysten mukaan tartuntavyöhykkeeltä kerätyn viljan ja muun kasviperäisen rehun, kuivikkeiden ja virikkeiden käyttö sioille on kiellettyä sekä vyöhykkeen sisällä että sen ulkopuolella. Muita eläimiä rajoitus ei koske.

    Satoa saa myös kuljettaa vyöhykkeen ulkopuolelle, kunhan sitä ei joudu sioille.

    Lantmännen Agro perustelee päätöstään sillä, että eri alueiden viljojen tai sivujakeiden jaottelu ei ole mahdollista viljavarastoilla, myllyissä eikä rehutehtailla. Lisäksi viljan, tuotteiden ja sivujakeiden toimituksissa on kontaminaatioriski.

    Kartta ASF-tartuntavyöhykkeestä mukaan lukien sen sisällä oleva ydialue

    Lisää aiheesta
    • Virolahdella vehnä kypsyy, mutta epävarmuus nakertaa viljelijöitä. Mikä taho ottaa vastaan satoa ASF-rajoitusalueelta?

      Kasvintuotanto | ”Tilanne on katastrofi” – virolahtelaisen viljelijän ohra ei päädy mallastamolle ASF-rajoitusten takia

      Tilaajalle
    • ASF:n taloudellinen vaikutus HK Foodsin liikevoittoon tulee olemaan noin miljoona euroa tänä vuonna, sanoo toimitusjohtaja Juha Ruohola.

      Elintarviketeollisuus | HK Foods: Afrikkalainen sikarutto syö tulosta noin miljoonalla eurolla

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    afrikkalainen sikarutto
    vilja
    Lantmännen Agro
    tartuntavyöhyke
    Ruokavirasto
    afrikkalainen sikarutto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 5

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Erikoiskasvien viljelyksessä tarvitaan omat koneet. Tässä artikkelissa rakennetaan puomisto erityisesti mansikan kasvinsuojelutyöhön.

    Koneviesti | Kovia kokenut, mansikalle räätälöity kasvinsuojeluruisku löytyi huutokaupasta – puomisto rakennettiin kokonaan uusiksi

    Tilaajalle
  • Nesteen ja Bayern-konsernin yhteistyöhön sisältyy muun muassa kumppaneiden tunnistaminen, arvoketjun kehittäminen sekä syysrapsin tuotannon laajentaminen uusiutuvien tuotteiden raaka-aineeksi.

    Koneviesti | Neste ja Bayer yhteistyöhön uudistavilla viljelymenetelmillä tuotettujen kasviöljyjen kehittämiseksi

  • Lakoontunut vilja on riskitekijä ajatellen haitallisten Fusarium-sienten runsastumista.

    Koneviesti | Viljojen Fusarium ja mykotoksiinipitoisuudet taas tapetilla – keinoja ongelman selättämiseksi on löytynyt

    Tilaajalle