• Sääolojen ääripäät kohtasivat kasvukauden alussa lakeuksilla – odotukset sadosta yhä korkealla

    Osa Etelä-Pohjanmaan kasvustoista näyttää tällä hetkellä todella hyviltä ja sato-odotuksia voidaan pitää korkeina, kertoo MTK:n kenttäpäällikkö.
    Tilaajalle
     Etelä-Pohjanmaan sademäärissä on ollut huomattavia eroja jopa paikkakuntien sisällä.
    Etelä-Pohjanmaan sademäärissä on ollut huomattavia eroja jopa paikkakuntien sisällä.  Kuva: Taina Renkola
    Maatalous|Kasvintuotanto
    1.7.202413:30
    Linda Virkamäki

    Kuluvan kasvukauden alussa Etelä-Pohjanmaalla kohtasivat sääolosuhteiden ääripäät. Toukokuun alussa maakunnassa koettiin kunnon takatalvi ja kuukauden puolenvälin paikkeilla saatiin yhtäkkiä pitkä hellekausi.

    “Tämä sai aikaan jopa paikoittaista kuivumista maaperässä. Savimaat kärsivät tästä kuivuudesta eniten”, kertoo MTK-Etelä-Pohjanmaa ry:n kenttäpäällikkö Ari Perälä.

    Toukokuun hellejakson jälkeen tuli paikallisia ukkoskuuroja. Sademäärissä oli kuitenkin huomattavia eroja jopa paikkakuntien sisällä. Osa alueen pelloista pääsi liettymään ja niiden kasvustot kärsivät.

    “Pitkä hellejakso toukokuussa vauhditti muun muassa öljykasvien ja perunan kasvua, niiden kehitys onkin selvästi keskimääräistä aikaisemmassa tänä kasvukautena”, Perälä sanoo.

    “Tänä kasvukautena on korostunut peltojen muotoilun, ojitusten ja maaperän kunnon tärkeys. Hyvä lopputulos on vielä täysin mahdollinen ja sellainen kyllä tarvittaisiinkin.” Ari Perälä

    Hän toteaa, että osa alueen kasvustoista näyttää tällä hetkellä todella hyviltä ja sato-odotuksia voidaan pitää korkeina. Toisaalta taas on merkittäviä alueita joissa märkyyden vuoksi paras satopotentiaali on valitettavasti jo menetetty. Osaltaan kellastuneilla alueilla tilanne voi vielä jonkin verran korjaantua. Viljavilla alajokimailla kasvustot näyttävät erityisen lupaavilta.

    “Tänä kasvukautena on korostunut peltojen muotoilun, ojitusten ja maaperän kunnon tärkeys. Hyvä lopputulos on vielä täysin mahdollinen ja sellainen kyllä tarvittaisiinkin.”

    Lisää aiheesta
    • Haltialan tilan eläimet saavat ison osan rehuistaan Helsingin pelloilta. Arkistokuva.

      Maatalous | Kannattavuus sivuroolissa: Helsingin pelloilta saadaan satoa, mutta syyt viljelyyn ovat muualla

      Tilaajalle
    • Näyttää siltä, että tänä vuonna puidaan kuminaa heinä–elokuun taitteessa, arvioi Jukka Honkaranta Kauhajoelta.

      Kasvintuotanto | Halu kokeilla eri kasvilajikkeita ei riitä – tarvitaan myös kärsivällisyyttä ja ripaus hulluutta

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Etelä-Pohjanmaa
    kasvukausi
    sää
    maatalous
    sato-odotus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Erikoiskasvien viljelyksessä tarvitaan omat koneet. Tässä artikkelissa rakennetaan puomisto erityisesti mansikan kasvinsuojelutyöhön.

    Koneviesti | Kovia kokenut, mansikalle räätälöity kasvinsuojeluruisku löytyi huutokaupasta – puomisto rakennettiin kokonaan uusiksi

    Tilaajalle
  • Nesteen ja Bayern-konsernin yhteistyöhön sisältyy muun muassa kumppaneiden tunnistaminen, arvoketjun kehittäminen sekä syysrapsin tuotannon laajentaminen uusiutuvien tuotteiden raaka-aineeksi.

    Koneviesti | Neste ja Bayer yhteistyöhön uudistavilla viljelymenetelmillä tuotettujen kasviöljyjen kehittämiseksi

  • Lakoontunut vilja on riskitekijä ajatellen haitallisten Fusarium-sienten runsastumista.

    Koneviesti | Viljojen Fusarium ja mykotoksiinipitoisuudet taas tapetilla – keinoja ongelman selättämiseksi on löytynyt

    Tilaajalle