• Kannattavuus sivuroolissa: Helsingin pelloilta saadaan satoa, mutta syyt viljelyyn ovat muualla

    Helsingissä on viljeltävänä yhteensä noin 330 hehtaaria kaupungin omistamaa peltoa.
    Tilaajalle
    Haltialan tilan eläimet saavat ison osan rehuistaan Helsingin pelloilta. Arkistokuva.
    Haltialan tilan eläimet saavat ison osan rehuistaan Helsingin pelloilta. Arkistokuva. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Maatalous|Maatalous
    27.6.202404:00
    Tuulikki Viilo

    Aiemmin lähestulkoon kaikki viljely Helsingin pelloilla perustui kyntöön tai suorakylvöön.

    Nyt meneillään on kolmas kasvukausi uudistavaa viljelyä.

    Menetelmässä maan muokkaus minimoidaan ja pellolla pyritään ympärivuotiseen kasvipeitteeseen.

    Tavoitteena on lisätä hiilen varastoitumista.

    Kasvinsuojeluaine glyfosaattia ei käytetä lainkaan.

    ”On se muuttanut tapaa viljellä ja ajatella”, tiivistää vastaava luontomestari Aleksi Kankare. Viljelysuunnitelman hän tekee itse.

    Hänen kotitilansa sijaitsee Salossa, mutta työkseen Kankare viljelee kaupungin peltoja.

    Paikoin siirtyminen uuteen viljelytapaan on näkynyt myös sadoissa.

    Monet pellot sijaitsevat viljavilla mailla, joilla rikkakasvipaine on kova.

    Varsinkin erikoiskasvien kohdalla Kankare yllättyi siitä, kuinka roskaisia kasvustot olivat.

    ”Härkäpavun kanssa oli tosi paljon ongelmia, se kun on hidas itämään.”

    Meneillään on vasta opetteluvaihe, hän korostaa.

    Helsingissä viljeltävänä on yhteensä noin 330 hehtaaria kaupungin omistamaa peltoa.

    Niistä noin 260 hehtaaria on rehun- sekä viljantuotannossa ja maisemapeltoina.

    Loput 70 hehtaaria on luonnonhoitonurmena.

    Varsinaista kannattavaa liiketoimintaa Helsingin kaupungin viljely ei ole.

    ”Kaupungin tavoite ei ole tuottaa rehuviljaa tai rehukiloja vaan hoitaa ulkoilualueita ja kartanon alueita”, Kankare tiivistää.

    ”Niitä hoidetaan perinteen mukaan maatalouden keinoin.”

    Syntyy kaupunkiviljelyssä silti satoakin.

    Haltialan kotieläintilan eläimet saavat kaiken karkearehun kaupungin omilta pelloilta.

    Haltialaan ja Fallkullan kotieläintilalle menee lisäksi pieniä määriä viljaa.

    Viljaa käytetään hieman myös riistapaikoilla ja Tokoinrannan sorsanruokinnassa.

    Loppu vilja myydään.

    Lisää aiheesta
    • Nostohommissa siirtolapuutarhapalstalla. Kuvituskuva.

      Piha ja puutarha | Siirtolapuutarha-aatteen taustalla on luonnon saaminen kaupunkilaistenkin ulottuville − Tiedätkö, minne perustettiin maailman ensimmäinen siirtolapuutarha?

    Ilkivaltaa on kaupunkiympäristöstä huolimatta vähän, Kankare kertoo.

    Polkuja pelloille tosin syntyy joka vuosi. ”Niitetty nurmipelto on kiva paikka ulkoiluttaa koiraa. Ei kukaan tuommoisia pysty vahtimaan. Haltialassakin käy tuhansia ihmisiä.”

    Ihmisiä isompi ongelma ovat hanhet – etenkin syksyisin.

    Viime vuosina tilanne on pahentunut, Kankare toteaa. ”Ei ole yksi eikä kaksi kertaa kun hanhien syömät syysviljat on keväällä otettu ylös. Metsäpellot olisivat varmaan paremmin suojassa.”

    Ja on kaupunkiviljelyllä vielä ainakin yksi merkitys, eikä se ole aivan vähäpätöinen: Viljely tuo maatalouden lähemmäs kaupunkilaisia.

    Yhä harvemmalla on enää mummolaa, jonne pääsisi katsomaan työkoneita ja eläimiä, Kankare pohtii.

    Etenkin lapsille suuret työkoneet ovat ihastelun aihe.

    ”Kun pieni, 3—5-vuotias kundi tai mimmi näkee puimurin, hän voi olla siitä pitkään ihan täpinöissään.”

    Lisää aiheesta
    • Vantaan Hakunilassa laiduntavat suomenlampaat saavat matolääkkeen pehtoori Tuomas Vaherlehdolta, jonka jälkeen Okko Winqvist merkkaa madotetut lampaat. Lampaat ovat Vantaan kaupungilla vuokralla Iitistä Väinölän tilalta laidunkauden loppuun saakka.

      Maatalous | Kaupunkien omistuksessa tuhansia hehtaareja peltomaata — Vantaalla pelloista huolehtii oma pehtoori

      Tilaajalle
    • Jyväskylän lähimetsät ovat koneellisen käsittelyn jäljiltä harvoja ja väljiä. Kuvassa lähimetsää Kypärämäki–Köhniö -alueella asutuksen tuntumassa kesäkuussa 2024.

      Ympäristö | Jyväskylä hakkaa lähimetsiään niin harvoiksi, että metsän tuntu katoaa

    • Kesätyöntekijä ahertaa peltotöissä. Arkistokuva.

      Talous | Maaseudun nuoret ryhtyvät palkkatöihin ja itsenäistyvät kaupunkilaisia aiemmin, osoittavat OP:n tilastot

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Edellisen kerran MaatalousKonemessut järjestettiin vuonna 2024.

    Koneviesti | MaatalousKonemessut 2026 tulevat taas Helsinkiin ‒ tavoitteena on vahvistaa viljelijöiden profiilia ja yhteishenkeä

  • Koneviesti | Liian suuri akselikuorma tiivistää peltoa ‒ työkoneyhdistelmän oikea tasapaino säästää sekä maata että konetta

    Tilaajalle
  •  John Deere nousi elokuun rekisteröintilistalla ykköseksi ohi Valtran.

    Koneviesti | Elokuu oli lähes kaikille traktorimerkeille tukala – John Deere nousi rekisteröinneissä kärkeen