• Yle: Suomalaiselle naudalle on kysyntää Euroopassa ja kauempanakin

    Ulkomaalaiset ostajat tarjoavat kotimaan tasoa huomattavasti suurempia summia.
    Hiehoja laitumella. Kuvituskuva.
    Hiehoja laitumella. Kuvituskuva.  Kuva: Kari Salonen
    Maatalous|Lihantuotanto
    17.10.202517:30
    Eija Vallinheimo

    Pihtiputaan Haapajärven tiellä 10. lokakuuta sattuneessa eläinkuljetusauton ulosajossa pääsi karkuun noin 70 hiehoa. Tapaus nosti puheenaiheeksi myös Suomesta ulkomaille käytävän nautakaupan.

    Hiehoja kuljettanut auto oli matkalla Ylen tietojen mukaan Puolaan.

    Lisää aiheesta
    • Myös Suomessa on pulaa niin lihasta kuin vasikoistakin naudanlihan kysynnän ollessa tarjontaa suurempaa.

      Lihantuotanto | Puolalaiset lihanostajat etsivät Suomesta nautoja halpojen hintojen vuoksi

      Tilaajalle

    Yle tavoitti sieviläisen maatalousyrittäjän, jonka tilalta eläimet olivat lähtöisin. Yle kertoo, että Mikael Myllylä päätti tänä syksynä myydä emolehmätilansa vasikat ulkomaiselle ostajalle.

    Myllylän mukaan hinta tänä vuonna noussut Suomessa enemmän kuin pitkään aikaan, mutta ei tarpeeksi. Muualla Euroopassa hinta on noussut vielä enemmän.

    ”Jos Puolalla ja balteilla on varaa maksaa enemmän kuin suomalaisilla”, jokin on pahasti pielessä, hän toteaa Ylelle.

    Euroopassa lihapulaa on pahentanut tautitilanne: suu- ja sorkkataudin lisäksi muidenkin tautien yleistyminen.

    Eläimet voivat päätyä Puolasta vielä etelämmäksi. Puolasta nautaa viedään nimittäin muun muassa Turkkiin, Syyriaan, Algeriaan ja Ghanaan.

    Yle: Tuleeko suomalaisesta naudasta uusi vientituote?

    Lisää aiheesta
    • Vuonna 2019 Suomesta vietiin nautoja vielä Venäjälle. Kuva Vaalimaan raja-asemalta.

      Lihantuotanto | Tiukka viesti nautojen viennistä – ETT: ”Tautiriski hirvittää”

      Tilaajalle
    • Ruotsin ruokamarkkinoilla tapahtuu kehitystä, jota on odotettu Suomeenkin. Arkistokuva.

      Lihantuotanto | ATL: Naudanlihan tuottajahintaan Ruotsissa jopa kolmanneksen korotus, lihatalo hakee läpinäkyvyyttä

    • Naudanlihan tuottajahinnat ovat kotimaassa merkittävästi muita EU-maita matalampia.

      Lihantuotanto | Naudanliha on maailmalla kalliimpaa kuin koskaan ennen – Suomessa hinta liikkuu kontaten

      Tilaajalle
    • Naudanlihan tarjonta on aiempia vuosia alhaisempi, mutta vakiintunut, kertoo KLS teurastamon ostojohtaja Dennis Hörnquist ATL:n haastattelussa. Kuvituskuva.

      Lihantuotanto | ATL: Ruotsalaisteurastamo nostaa hintaa ratkaisuna naudanlihapulaan

    Artikkelin aiheet
    suomalainen nauta
    naudanvienti
    lihakauppa
    Mikael Myllylä
    Yle
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Kolumni
    Erkki Holma

    Koneviesti | Karjatalouden huima kehitys