• Tutkimus: Lapsen oikeus tulla kuulluksi ei toteudu riittävästi

    Maatalous
    5.5.201517:59
    MT toimitus

    Lapsen oikeus tulla kuulluksi toteutuu vaihtelevasti, kertoo Euroopan unionin perusoikeusviraston tutkimus.

    Selvityksen mukaan Suomessa haasteena ovat etenkin oikeusprosessien pitkittyminen ja puutteelliset henkilöstöresurssit. Lisäksi kaikilla lapsia oikeusprosesseissa kuulevilla ei edelleenkään ole riittävää erityiskoulutusta, vaikka raportin mukaan ammattilaisten koulutus- ja kuulemistavat ovat kehittyneet.

    Vakiintuneita kuulemiskäytäntöjä kaivataan esimerkiksi huoltoriitoihin.

    "Välttämättä lasta ei kuulla ollenkaan, vaikka kyse on hänen elämäänsä dramaattisesti vaikuttavista oikeudellisista päätöksistä."

    Tutkimus on tehty kymmenessä Euroopan maassa, ja Suomessa sen toteutti Ihmisoikeusliitto. Suomessa haastateltiin 50:tä alan asiantuntijaa, kuten tuomareita ja sosiaalityöntekijöitä.

     

    Artikkelin aiheet
    lapsen oikeudet
    oikeusprosessi
    kuuleminen
    tutkimus
    ihmisoikeudet
  • Mainos: Eastman / AIV
    Erno Rastila ja Päivi Pakarainen kertovat, että märälle rehulle osattiin annostella riittävästi säilöntäainetta vasta, kun oli punnittu myös märkiä kuormia.

    Säilörehun säilöntälaatu vaikuttaa lypsykarjan terveyteen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle