

Alajärven Lehtimäellä sijaitsevalla Karin luomutilalla on pitkät juuret luomumaidontuotannossa. Sukutilan ovat alun perin perustaneet vuonna 1946 evakkoina alueelle tulleet Ville Karin äidin vanhemmat Eemeli ja Elina Konttinen. Myöhemmin tilaan yhdistyi Karin isän tila Lehtimäen kirkonkylästä.
”Tilalla peltoja on viljelty aina maaperän kunto huomioon ottaen. Virallisesti pellot siirtyivät luomuun vuonna 1995 ja eläimet vuonna 1998. Tänä vuonna meidän tila juhlii luomutuotannon 30-vuotista taivalta”, Kari toteaa.
Kolmekymmentä vuotta luomuviljelyä on vaatinut rohkeutta tehdä muutoksia ja kokeiluja.

Karjaa tilalla on nyt 170 naudan verran. Näistä 70 on lypsäviä lehmiä. Maidontuotannon ohella tila kasvattaa oman uudiskarjansa sekä jonkin verran omia sonneja ja liharotuisia hiehoja luomulihantuotantoon. Tilan maitotuotos on noin 10 000 EKM vuodessa. Lehmät lypsetään yhdellä Lely A3 Next robotilla.
”Keskimääräinen maitotuotos päivässä on reilu 30 kiloa per lehmä. Tärkein tuotannon mittari on kuitenkin maitotuotto, eli rehukustannussuhde, josta nähdään maidontuotannon todellinen kannattavuus. Ruokinta meillä on lähes täysin omavaraista. Ostorehuja ovat ainoastaan robottihoukutinrehu, kivennäiset ja seleeni” kertoo Karin puoliso Tiina Peltonen.
”Miksi laajentaa toimintaa, kun se on jo nyt toimivaa, kannattavaa sekä kestävällä pohjalla. Meillä on päätetty investoida vapaa-aikaan ja omaan hyvinvointiin tulevaisuudessa vieläkin enemmän.”

Tilan arki pyörii neljän työntekijän voimin. Tilalla on kaksi kokoaikaista ja kaksi osa-aikaista ulkopuolista työntekijää. Moni ihmettelee ulkopuolisten työntekijöiden määrää tilan kokoon nähden.
”Tiina toimii ProAgrialla täyspäiväisenä luomu- ja kotieläintuotannon asiantuntijana. Minä teen talvisin metsätöitä sekä jonkin verran maansiirtotöitä ja hoidan muun muassa kylän haudankaivuut. Lisäksi haketta tuotetaan omiin tarpeisiin sekä jonkin verran myyntiin. Kesäisin olen enemmän sidottuna tilan töihin”, Kari toteaa.
Vuonna 2010 käyttöön otettu uusi navetta mahdollistaa lajinmukaisen ja toimivan luomutuotannon. Se vastaa edelleen tilan tarpeita sekä tekee tuotannosta kannattavaa. Tilalla koetaan, että investoinnit on tehty oikeaan aikaan.
”Koen että kun ikää on nyt 45 vuotta, ei olisi enää mitään järkeä lähteä tekemään isoja investointeja muun muassa lainan korkeiden korkojen vuoksi. Miksi laajentaa toimintaa, kun se on jo nyt toimivaa, kannattavaa sekä kestävällä pohjalla. Meillä on päätetty investoida vapaa-aikaan ja omaan hyvinvointiin tulevaisuudessa vieläkin enemmän”, Kari kertoo.
”Ruokinta meillä on lähes täysin omavaraista. Ostorehuja ovat ainoastaan robottihoukutinrehu, kivennäiset ja seleeni.”
Suurimpina haasteina luomussa on byrokratia ja luomulisän kiristyminen. Haasteita tulee erityisesti silloin, jos tuotantopanoksia joudutaan ostamaan paljon ulkopuolelta. Luomutuotannon etuna tilalla nähdään erityisesti mahdollisuus tuottaa puhdasta ruokaa ja tehdä töitä ympäristön hyväksi.
"Luomussa ruokaketju pellolta pöytään pysyy puhtaana. Myös eläimet voivat hyvin, kun ne saavat kesäisin laiduntaa sekä niiden lajimukaisen käyttäytymisen tukemiseen panostetaan ympäri vuoden. Luomutilan pito vaatii kokonaisvaltaista ajattelua sekä tietynlaisen ideologian omaksumista”, Peltonen toteaa.
Verkostoitumisen tärkeys korostuu luomutuotannossa. Luomutilojen määrä alueella on kuitenkin laskussa, mikä tekee yhteisöllisyydestä haastavampaa. Silti tilalla nähdään tulevaisuus valoisana sekä luomun merkityksen uskotaan korostuvan.
”Vanhat luomupellot kestävät hyvin säiden jatkuvaa vaihtelua.”

Tilalla nähdään, että luomuviljelyn tärkeys on korostunut maailmalla vallitsevien kriisien keskellä. Myös ilmastonmuutoksen tuomia haasteita ja muutoksia pystytään taklaamaan luomutuotannossa hyvin.
”Vanhat luomupellot kestävät hyvin säiden jatkuvaa vaihtelua. Nauta voidaan nähdä tärkeänä huoltovarmuuden osana poikkeusoloissa. Tulevaisuuden suunnitelmissa meidän tilalla korostuvat toimiva työympäristö ja peltojen hyvä kasvukunto”, Kari toteaa.
“Luomuviljelyssä täytyy olla valmis kokeilemaan uusia lajikkeita. Neuvontalähtöinen viljely on meille tärkeää, ei kaikkea tarvitse oppia kantapään kautta. Luomu on edelleen ainoa sertifioitu sekä virallisesti valvottu tuotantotapa, jolla on kaikissa EU-maissa sama lainsäädäntö. Luomu on myös hiiliviljelyn keihäänkärki – biologista hiilensidontaa parhaimmillaan”, pariskunta summaa luomutuotannon hyviä puolia ja etuja.
Omistaja: Ville Kari
Yhtiömuoto: Yksityinen elinkeinonharjoittaja
Tilan koko: noin 300 hehtaaria, omia peltoja 200 hehtaaria
Perhe: Puoliso Tiina Peltonen, Tiinan tytär Anniina, 14 sekä yhteinen tytär Kerttu, 11 kuukautta.