• Yle: Sirkus Finlandia joutui luopumaan kiertuelehmistään

    Sirkuksen näytöksissä oli alkukesän ajan mukana viisi lehmää omalla esityksellään.
    Kuvan eläimet eivät liity tapaukseen.
    Kuvan eläimet eivät liity tapaukseen. Kuva: Markku Vuorikari
    Maatalous
    8.7.201715:17
    Matti Tuominen

    Sirkus Finlandian tämän kesän kiertueeseen kuului lehmänäytös. Lehmät kuitenkin väsähtivät Ylen mukaan kesken kiertueen.

    Sirkuksen näytöksissä oli alkukesän ajan mukana viisi lehmää omalla esityksellään.

    "Kiertue-elämä oli lehmille liikaa", kertoo Sirkus Finlandian tiedottaja Jouni Aalto Ylelle.

    Viimeisen kerran lehmät olivat mukana juhannuksen jälkeen Joensuussa.

    Ylelle asiasta kertoneen Aallon mukaan lehmistä näki, että ne olivat väsyneitä ja haluttomia esiintymään.

    "Se ei ollut enää hyvän näköistä", hän sanoo.

    Lehmien ohjelmanumerona oli kävellä sirkuskehällä ja tehdä siinä esimerkiksi kahdeksikkoa. Lehmät myös saattoivat seisoa takajaloillaan.

    Lehmät tulivat Sirkus Finlandiaan Tanskasta, jossa ne olivat esiintyneet sirkuksessa.

    Ylen uutinen aiheesta

    Artikkelin aiheet
    Sirkus Finlandia
    lehma
    sirkus
    eläinten hyvinvointi
    kiertue
  • Mainos: Eastman / AIV
    Erno Rastila ja Päivi Pakarainen kertovat, että märälle rehulle osattiin annostella riittävästi säilöntäainetta vasta, kun oli punnittu myös märkiä kuormia.

    Säilörehun säilöntälaatu vaikuttaa lypsykarjan terveyteen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle