• Tuhansia litroja maitoa valui maahan Mynämäellä – asfaltti suojeli ympäristövahingoilta

    Kuljettaja oli unohtanut panna ylitäytönestimen kiinni.
    Maatalous
    12.11.201614:16
    STT

    Noin 2 000 litraa maitoa pääsi valumaan maitoauton säiliöstä asfalttipihalle Mynämäen Mietoisissa Varsinais-Suomessa aamupäivällä. Päivystävän palomestarin Olli Suomisen mukaan maidon leviäminen ympäristöön on saatu estettyä ja imuauto on paikalla imemässä kerättyä maitoa pois.

    Suomisen mukaan talvinen sää, jäinen maa ja asfaltti onneksi estivät maitoa leviämästä ympäristöön ja maaperään.

    "Se on ympäristölle, vesistöille ja kaloille täyttä myrkkyä. Tuhat litraa maitoa vastaa kuormitukseltaan 3 000 ihmisen vuorokautista yhdyskuntajätemäärää", Suominen sanoo.

    Onnettomuus tapahtui Suomisen mukaan, kun maitoauton kuljettaja oli ollut täyttämässä auton säiliötä Mietoisten paloaseman pihalla. Kuljettaja oli unohtanut panna ylitäytönestimen kiinni, minkä takia maitoa pääsi valumaan ylivuotoputkesta maahan.

    "Hän katsoi, että säiliöön olisi mahtunut 7 000 litraa ja sinne oli pumpattu 9 000 litraa, joten siitä laskettiin tämä (maahan valunut) 2  000 litraa."

    Kerätty maitosohjo viedään Suomisen mukaan jätevedenpuhdistamolle käsiteltäväksi.

    Hälytyskeskus sai tiedon onnettomuudesta noin puoli yhdeltätoista aamupäivällä.

    Artikkelin aiheet
    ympäristön suojelu
    maito
    liikenneonnettomuus
    Mynämäki
    paloasema
  • Mainos: Eastman / AIV
    Erno Rastila ja Päivi Pakarainen kertovat, että märälle rehulle osattiin annostella riittävästi säilöntäainetta vasta, kun oli punnittu myös märkiä kuormia.

    Säilörehun säilöntälaatu vaikuttaa lypsykarjan terveyteen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle