Lukijalta: Viljelijöiltä puuttuu aito edunvalvonta – taustalla pelko itselle koituvasta mainehaitasta

Kun tuottaja kertoo tilanteen oleva vakava, kuullaan julkisuudessa edunvalvontaa tahi tutkijaa. Kumpainenkin selittää, miksi ollaan tässä ja mihin pyritään tulevaisuudessa. Tahot saavat tilaa viestiä yhdessä tuumin vaikeroiden ja ongelmia kierrellen: kuullaan, kuinka paljon on parannettavaa sekä rakenteissa että tuottajien omissa toimissa. Hallituksen ohjelma on hyvä ja hallituksen suuntaan viestitään anteeksi pyydellen.

Kumpainenkaan ei kykene vastaamaan kysymykseen toimista nyt ja tässä.

Tuottajana ihmettelen tilannetta. Hädän hetkellä on paljon pelastajia vailla aitoa rohkeutta auttaa suomalaista viljelijää. Toisinaan toivonkin, että kun nyt ymmärtäisivät edes hetken olla hiljaa ja miettisivät ennen kuin auttavat.

Vastaukset julkisuudessa ovat usein yksipuolisia ja viljelijää alentavia. Moni avuntarjoaja haluaa julkisuudessa vahvistaa omaa asemaansa. Viisauksien taakse ei kuitenkaan tahdo löytyä ymmärrystä viljelijäkohtaamisissa.

On harmillista, kun julkisuudessa laitetaan tuottajien työ eriarvoiseen asemaan esimerkiksi toteamalla, että osalla menee kohtuu hyvin. Tuottajana haluaisin tietää, mitä se oikeasti tarkoittaa. Tiedän, että hokema sisältää aina viestiä myös kuluttajien suuntaan. Viestiä, jonka tarkoitus on tuoda esiin tuottajien puutteita tilanpidon eri osa-alueilla.

Väistämättä tulee mieleen, että meiltä puuttuu aito edunvalvonta, joka kykenee seisomaan joukkojensa edessä ja viemään viljelijän viestiä eteenpäin, sellainen, joka elää hermolla. Nyt kuullut lausunnot ovat laimeita ja kaikille jotain -tyyppisiä. Pahalta tuntuu. Ei löydetä edes mielenilmaukselle kohdetta.

Epäilen, että suurin syy passiivisuuteen on pelko mainehaitasta.

Meiltä puuttuu uskallus kertoa uskottavasti maatalouden roolista yhteiskunnassa, sen toiminnan reunaehdoista suomessa ja maailmalla. Hukassa on myös aito ajatus siitä, että suomalainen viljelijä, yhteiskunta ja sen ihmiset ansaitsevat muutakin kuin ainaista omien heikkouksien etsimistä vertailussa valtioiden välillä. Nyt meiltä löytyy vain avuja itsensä kampittamiseen sekä alati pahenevaa rimakauhua.

Usein on parempi lähteä liikkeelle ilman täyttä varmuutta onnistumisesta kuin jäädä paikalleen. Julkinen keskustelu tulee uskaltaa käynnistää. Täydelliset ohjelmat pitää voida muokata tai unohtaa kulloisenkin tilanteen mukaan. Työt pitää uskaltaa aloittaa reunasta, vieläpä aistit avoinna.

Jani Kaunisto

Tammela