
Maitovaltuuskunnan kokous järjestettiin torstaina Vantaalla. Ajankohtaisia asioita käytiin läpi kokouspäivän lopuksi ryhmäkeskusteluissa. Niiden antia esiteltiin kootusti päivän päätteeksi.
Ari Kantonen ja Niko Hyppönen kokosivat keskustelun maitotilojen investointeihin ja rahoitukseen liittyviä näkökulmia yhteen.
”Tuottajien havainto on, että pankeissa maatalousosaaminen on vähentynyt, erityisesti kotieläintiloja koskeva tietämys. Tilojen investointeja hidastavat myös pankkien heikko riskinottohalu ja korkeat vakuusvaatimukset.”
Ryhmän keskustelussa nostettiin esille myös investoijien heikentynyt kiinnostus maatalouteen.
”Ulkopuolisen rahoituksen saaminen on vaikeaa. Lisäksi sukupolvenvaihdoksen kohdalla vaaditaan lainojen lyhennystä ennen kuin myönnetään lisää rahaa investoinneille.”
Nuoren yrittäjän tukea toivottiin keskusteluissa myös nykyistä pidemmälle ajanjaksolle, tämän nähtiin tukevan uusien yrittäjien saamista alalle.
Mahdollisuuksina nostettiin esille muun muassa monikanavainen rahoitus.
”Tilakohtaisesti olisi hyvä, että rahoitus ei ole yhden kanavan varassa. Pankkien lisäksi osuuskunnat voisivat olla toimijoina.”
”Toisaalta kannustetaan laajentamaan mutta samalla normit ovat sitä vastaan.”
Arsi Kanala tiivisti tilojen kehittämistä jarruttavan hallinnon ja sääntelyn keskustelun todeten, että viljelijän on oltava kaikkien alaa koskevien lakien ja normien asiantuntija selviytyäkseen työstään.
Toimintaa ohjaavissa säädöksissä on ristiriitaisuuksia ja haasteita tuo niiden lyhytjänteisyys.
”Toisaalta kannustetaan laajentamaan mutta samalla normit ovat sitä vastaan. Lisäksi investointituet nostavat vaatimuksia.”
Investointien esteenä mainittiin muun muassa valitukset.
”Saattaa käydä niin, että kunta myöntää luvan, mutta ely jarruttaa sitä. Turhat valitukset saataisiin vähenemään sillä, että valituksen tekijä maksaisi valitusmaksun.”
”Monelle tekee hyvää pitää toiminta muutaman vuoden samalla tasolla ja miettiä siirtojaan – tätä kautta tervein kasvu tulee alalle.”
Maitostrategian toimeenpanon keinoja pohtineen ryhmän keskustelun veti yhteen Kaisa Rantasalo.
”Strategian jalkauttamisessa korostuu viiden vuoden aikajänteellä kasvu ja kasvuhakuisuus. Uusia investointeja tavoitellaan, että saadaan nykyinen tuotannon taso pidettyä.”
Rantasalo nosti esille sen, että investointipaine voi muodostua liian suureksi.
”Pientä armollisuutta ja malttia siihen kasvuhakuisuuteen kaivataan. Jos uusia tuottajia tulee alalle, mikä on loistojuttu, annetaan tilallisen itse hakea oma polkuansa, miten haluaa kehittää tilaa. Ei heti nostetaan rimaa osuuskunnan suunnasta, että montako robottia aiot laittaa. Tietenkään ei latisteta yrittäjää, jolla suunnitelmat jo on valmiina, mutta monelle tekee hyvää pitää toiminta muutaman vuoden samalla tasolla ja miettiä siirtojaan – tätä kautta tervein kasvu tulee alalle.”
Myös verkostojen ja vertaistuen tärkeys nostettiin esille.
”Nuoria maidontuottajia on vähän. Vertaistuelle on omanmoisensa tarve, kun aloittaa tilanpitoa. Kannattaa toimia yli osuuskuntien, jotta näkee miten muualla toimitaan. Parhaat esimerkit eivät aina tule läheltä.”
Kannustimista puhuttaessa huomiota kiinnitettiin keskustelussa myös asenneilmapiiriin.
”Kyllä se latistaa, että oman alan sisältä kuulee puhetta, että ei kannata laajentaa. Ei väkisin latisteta porukkaa, vaan suhtaudutaan kannustavasti niihin, joilla on investointihalua, kykyä ja mahdollisuutta.”