
Maitovaltuuskunnan kokouksessa MTK:n EU-asiantuntija Jussi Savander toi esille Euroopan maidontuottajien vaikean tilanteen. Useissa maissa maidon tuottajahinnat ovat laskeneet merkittävästi, toistakymmentä prosenttia. EU:n maidon keskihinta on tullut vuodessa alas 16 prosenttia.
”Maitosektorin pitkän aikavälin näkymä on kuitenkin vakaa, vaikka nyt markkinahinnat ovat laskeneet ja kustannukset ovat nousussa”, Savander sanoo.
Euroopassa tuottajakentän viesti on, että hintakehityksen kanssa ollaan hätää kärsimässä.
”Suomessa voidaan siinä olla onnellisia, että pudotus olisi voinut olla paljon pahempikin”, Savander huomauttaa.
Sosiaalisessa mediassa on tällä viikolla kiertänyt huhuja, että valiolaiset osuuskunnat olisivat huhtikuussa laskemassa tuottajahintaa. MT:n tavoittamat Osuuskunta Pohjolan Maidon toimitusjohtaja Marko Puhto sekä Osuuskunta Maitosuomen toimitusjohtaja Ilpo Lukkarinen vastaavat MT:lle, etteivät voi kommentoida kilpailuoikeudellisista syistä seuraavan kuukauden hintoja.
MT kysyi maitovaltuuskunnan kokouksen yhteydessä paikalla olleilta tuottajilta heidän näkemyksiään alan tilanteesta. Maidon tuottajahinnan mahdollisen kääntymisen laskuun nähtiin osuvan mahdollisimman huonoon ajankohtaan sen osuessa kustannusten rajuun nousuun.
”Hintojen lasku on harmitus mutta ei yllätys”, summaa maidontuottaja Kaisa Rantasalo Hirvijärven Osuusmeijeristä.
”Onhan se hienoa, että Suomessa on pystytty sinnittelemään tällä hintatasolla näin pitkään. Meillähän hintataso oli ensin pitkään nouseva, sitten vakaa. Sikäli ei ole vaikea ennakoida, että kehitystä tulee seuraamaan hintojen laskuvaihe”, Rantasalo sanoo.
”Kylmää kyytiä tämä on. Raju pudotus maidontuottajille, erityisesti tässä maailmantilanteessa, kun kulut nousevat edelleen”, Rantasalo toteaa.
Jari Valkola Osuuskunta Maitosuomesta kuvaa hintojen pudotusta väistämättömäksi pahaksi.
”Markkina kehittyy näin, se on ollut odotettavissa Euroopan markkinan ohjaamana”, Valkola sanoo.
”Suomessa hintakehityksen liikkeet ovat olleet maltillisempia, emme ole kokeneet yhtä rajuja aaltoja kumpaankaan suuntaan. Tässä mielessä Suomen hintakehitysmallia voi pitää terveempänä”, Valkola arvioi.
Ukrainan sodan alkuvaiheessa koettiin rajut kustannusnousut ja tilanne uhkaa toistua.
”Jos maidon hinta laskee merkittävästi samalla, kun öljyjohdannaisten hinnat yhä nousevat, ollaan tiloilla todella suurissa ongelmissa”, toteaa Juha Kippo Osuusunta Pohjolan Maidosta.
”Huolena on myös se, millainen vaikutus markkinaan on Euroopassa selvästi alemmilla hinnoilla tuotetuilla tuotteilla”, Kippo toteaa.
MT:n markkinakatsauksessa maanantaina todettiin, että EU:n alustavien tilastojen mukaan helmikuussa Suomessa tuottajille on maksettu maidosta 54,70 senttiä kilolta. EU-maiden keskimääräinen tuottajahinta oli ennakkotietojen mukaan helmikuussa 44,18 senttiä.
Suomessa maidon hintaliikkeet ovat olleet jälleen rauhallisempia kuin muualla. Viime vuoden alussa Suomen hintataso jäi muuta EU:ta jälkeen. Vastaavasti viime vuoden lopulla EU:ssa alkanut hintalasku ei vielä talven aikana iskenyt samanlaisella voimalla Suomeen.