
Viljojen vastaanotto on monin paikoin ruuhkautunut. Ruuhka koskee etenkin rehuviljoja, joista ei ole tehty viljelysopimusta.
Ruuhkaa viljakaupassa on aina puintiaikaan. Tänä syksynä tavallista aikaisemmin alkanut sadonkorjuu toi viljakauppaan omat haasteensa.
MT kysyi viljakaupan tilanteesta A-Rehulta, Hankkijalta, Lantmännen Agrolta ja Raisiolta.
A-Rehulla ja Hankkijalla ruuhkaa on tavanomaista syksyä enemmän. Molemmista yhtiöistä kerrotaan MT:lle, että tavallista aiemmin alkanut puintikausi on siihen syynä.
”Uuden sadon toimituspaine alkoi joitakin viikkoja aikaisemmin viime syksyyn verrattuna. Ja se näkyy, että kaikkea puidaan nyt vauhdilla ja halutaan nopeasti toimittaa”, kertoo vilja- ja raaka-ainekaupan johtaja Tarmo Kajander Hankkijalta.
Maatiloilta siiloja tyhjennettiin loppukesästä puintien alta ja sieltä viljaa siirtyi jonkin verran teollisuuden ja kaupan varastoihin juuri ennen uutta satoa.
Mistään yksittäisestä viljalajista ei ole muita viljoja pahempaa ylitarjontaa, ostajat sanovat.
”Suurin ylitarjonta on sopimuksettomasta viljasta”, sanoo hankintapäällikkö Taneli Marttila A-Rehulta.
Sopimusviljelijöille toimitusajankohdat saadaan aina soviteltua, Marttila sanoo. ”Vapaita kippausaikoja on sopimusviljelijöillemme tarjolla jopa seuraavalle päivälle.”
Myös sopimuksetonta viljaa ostetaan ja otetaan vastaan nytkin A-Rehulle.
Hankkijalla ruuhkaa on purettu lisäämällä vastaanottoaikoja. Koska tilanne vaihtelee eri puolilla maata, on vaihtoehtoisia toimituspisteitä pyritty järjestämään. Tällöin tuottajahinta voi tosin olla matalampi kuin itselle lähempänä sijaitsevalla pisteellä.
”Varastoilla on eri hintoja ja vastaanottotilanne vaihtelee. Nopeampi toimitus voi olla mahdollinen vastaanottopisteeseen, jossa on eri hinta”, Kajander kertoo.
Hän mainitsee, että elintarvikekauralle on satamissa hyvin tilaa ja vastaanottokykyä.
”Näyttäisi siltä, että puinnit etenevät lähes samassa tahdissa koko maassa, joka voi entisestään lisätä kiirettä.” Markku Multamäki
Raisio ja Lantmännen kertovat, että tilanne ei poikkea tavallisesta puintiajan ruuhkasta.
”Puintiaikaan ruuhkaa hieman syntyy eli tilanne ajankohtaan nähden normaali. Lähipäiville ei ole vapaita kippausaikoja, mutta viikon parin päähän mahtuu kyllä”, kertoi hankintapäällikkö Minna Oravuo Raisiolta torstaina.
”Viljanvastaanotossa on kiirettä ja kippausaikoja jaetaan ja järjestellään normaalisti. Tilanne vaihtelee varastoittain: yksittäisissä varastoissa on kiireisempää, mutta yleisesti ottaen kippausaikoihin ei ole kovin pitkiä jonoja”, sanoo toimitusjohtaja Markku Multamäki Lantmännen Agrosta.
”Näyttäisi siltä, että puinnit etenevät lähes samassa tahdissa koko maassa, joka voi entisestään lisätä kiirettä”, Multamäki toteaa.
Sekä Oravuo että Marttila muistuttavat viljelysopimusten eduista.
”Kehotan kaikkia viljelijöitä pohtimaan erittäin vakavasti suoran viljelysopimuksen tekemistä. Sopimusviljelijät ovat meille tärkein kauppakumppani, joita palvelemme aina ensin, oli markkinatilanne millainen tahansa”, Marttila sanoo.
”Kaikki viljantoimittajat ovat Raisiolle tärkeitä, mutta kyllähän sopimusviljelijänä on varmistanut viljalle ostajan, käytön ja sitä kautta toimituspaikan”, Oravuo toteaa.
Oravuo muistuttaa myös näytteiden lähettämisen ja laadun selvittämisen tärkeydestä. ”Kun tietää laadun, löytyy vastaanottopaikkakin varmimmin.”
Viljalaboratorioissakin on puintiaikaan tosin ruuhkaa.
Kuten maailmalla ja Euroopassa, myös kotimaassa viljan hinnat ovat laskeneet elokuussa.
Kajander toteaa, että viljamarkkinoilla on nyt nähtävissä halu maksaa varastoinnista. Sama tilanne on ympäri Eurooppaa ja se näkyy viljafutuureissa isona hintaerona lähimmän ja myöhäisempien toimitusjaksojen välillä.
Euronext-viljapörssissä syyskuun vehnäfutuuri painui viime viikolla alle 200 euron tonnilta. Tulevan toukokuun noteeraus oli perjantaina yli 220 euroa. Vuoden 2026 vehnäfutuuri oli perjantaina noin 250 euroa.
Kuten maailmalla ja Euroopassa, myös kotimaassa viljan hinnat ovat laskeneet elokuussa.
Heinäkuun lopussa leipävehnästä tarjottiin vielä yleisesti noin 200 euroa. Nyt tarjoukset ovat alimmillaan alle 170 euroa ja enimmäkseen 180–190 euroa tonnilta.
Rehuvehnän matalimmat tarjoukset ovat nyt alle 130 euroa, kun kuukausi sitten hinnat olivat pääsääntöisesti yli 170 euroa.
Ohran hinnassa haitari on ollut jo pidemmän aikaa suuri. Alimmat hinnat eivät ole kuukaudessa laskeneet, mutta ylimmissä on tultu alas, sillä heinäkuun lopussa osa ostajista tarjosi vielä yli 200 euroa rehuohrasta.
Viljelysopimuksista on ollut hyötyä myös hinnoissa. Kevättalvella sopimuksissa tarjottiin nykyistä selvästi korkeampia kiinnityshintoja.