
Maailman hyvät satoennusteet ovat pitäneet viljan hinnat lasku-uralla.
Yhdysvaltojen maatalousministeriö (Usda) julkaisi viikko sitten maanantaina kuukausiraporttinsa maailman viljan tuotannosta ja kulutuksesta. Kansainvälinen viljaneuvosto (IGC) julkaisi ennusteensa torstaina.
Maailman kokonaisviljasato kaudella 2024/2025 on molempien ennusteiden mukaan historian suurin. Kulutuskin on ennätyssuuri ja se ylittää IGC:n mukaan hienoisesti tuotannon niin vehnällä kuin maissilla.
Euronext-viljapörssissä syyskuun vehnänoteeraus oli perjantai-iltapäivästä noin 205 euroa tonnilta, kun se viikko aiemmin oli lähes 220 euroa.
Joulukuun vehnäfutuuri oli perjantaina 217 euroa. Viikko aiemmin se oli noin 10 euroa enemmän.
Rapsin marraskuun futuuri oli perjantaina 456 euroa tonnilta. Viikkoa aiemmin se oli yli 460 euroa.
Soijalle ennustetaan ennätyssatoa. Chicagon viljapörssissä soijan hinta on laskenut alimmilleen sitten elokuun 2020.
Euroopan heikot satonäkymät ovat ajoittain nostaneet hintoja, mutta maailman kokonaistilanne ja muun muassa Mustanmeren maista jatkuva vienti ovat estäneet hintojen kääntymistä nousuun.
Ranskaan ennustetaan sateiden takia heikointa vehnäsatoa 40 vuoteen. Se jäisi mahdollisesti 27 prosenttia viiden vuoden keskiarvosta.
Stratégie Grains on ennustanut EU-alueen vehnäsadon jäävän pienimmäksi kuuteen vuoteen. Myös sadon laadussa on ongelmia.
Jää vielä nähtäväksi kuinka hyvin ennusteet pitävät paikkansa. Millaiset lopulta esimerkiksi Yhdysvaltojen nyt suuriksi ennustetut maissi- ja soijasadot ovat?
Kotimaassa viljojen ostotarjouksissa on ollut laskua, kun tällä hetkellä tarjontatilanne arvioidaan hyväksi.