



Torstaiaamun tuuli oli jäinen Laihian Valioossa, lämpöasteita oli korkeintaan kolme. Ville Erving kylvi vehnää 18 hehtaarin lohkolle.
”Koko alaa en pysty tänään kylvämään. Tuo metsänreunan perä on niin märkä, että sinne ei nyt pääse.”
Sama on tilanne monella muulla lohkolla ja Laihialla laajemminkin.
”Osa pelloista kuivaa käsiin, osassa on vielä lunta. Kylvöjen alkuvaihe on ollut pientä odottelua, täyttä päivää en ole päässyt tekemään.”
Erving, 28, tekee toisia kylvöjään isäntänä, tila siirtyi hänelle viime vuonna.
”Nyt pääsin kylvöihin kaksi viikkoa viimevuotista aiemmin.”
Nelisenkymmentä hehtaaria on kunnossa, kylvövuoroaan odottaa noin sata.
”Rapsia, hernettä, mallasohraa, kauraa, kuminaa ja ruista”, Erving luettelee muita viljelykasvejaan. ”Ruis on mukana viimeistä vuotta, jos hinnat eivät nykytasosta nouse.”
Ervingin kylvöurakka olisi voiton puolella, jos poutasäitä riittäisi viikon verran. Sen jälkeen voisi tulla lämpöisiä sateita sopivaan tahtiin.
Entä kylmyys? Mitä sitten, jos toukokuu jatkuu pari viikkoa näin kylmänä?
”No sitten toukokuu jatkuu pari viikkoa näin kylmänä. Ei säistä tiedä koskaan.”