• Hallitus asetti arviointiryhmän ruuantuotannon turvaamiseksi – pohdinnassa maatalouden erityiskysymykset

    ”Kuluvalla hallituskaudella parlamentaarisilla työryhmillä on saavutettu hyviä tuloksia, toivottavasti myös tällä nyt asetetulla”, sanoo Antti Kurvinen.
    Yksi työryhmän tehtävistä on arvioida maatalouden markkina-aseman kehitystä.
    Yksi työryhmän tehtävistä on arvioida maatalouden markkina-aseman kehitystä. Kuva: Johannes Tervo
    Maatalous|Politiikka
    8.7.202215:17
    Sanna Hietamaki

    Hallitus on asettanut kahdeksas heinäkuuta parlamentaarisen maatalouden tulos- ja kehitysnäkymien arviointiryhmän toimikaudeksi 15.7.2022–1.4.2023.

    Ryhmä asetettiin maatalouden toimintaedellytysten ja suomalaisen ruoantuotannon turvaamiseksi muuttuvassa toimintaympäristössä.

    ”Kuluvalla hallituskaudella parlamentaarisilla työryhmillä on saavutettu hyviä tuloksia, toivottavasti myös tällä nyt asetetulla”, sanoo maa- ja metsätalousministeri Antti Kurvinen maa- ja metsätalousministeriön tiedotteessa.

    ”Olisi suureksi eduksi, jos arviointiryhmä voisi löytää yhteisiä tavoitteita ja toimintaedellytyksiä maatalouden ja alkutuotannon tärkeään rooliin tällaisena erittäin haastavana aikana, jota nyt elämme”, Kurvinen jatkaa.

    Työryhmän tavoitteena on pohtia maatalouden ja maaseudun erityiskysymyksiä suomalaisessa ruokajärjestelmässä sekä koota erillisiä suoraan maatalouteen vaikuttavien lainsäädäntökokonaisuuksien, selvitysten ja sitoumusten vaikutuksia maatalouden ja maaseudun toimintaympäristöön.

    Työryhmän tehtävinä on muun muassa koota tulo- ja kannattavuusselvitysten kokonaisuudet yhteen parlamentaarisen työryhmän työn lähtökohdiksi, arvioida maatalouden markkina-aseman kehitystä ja laatia tiekartta maatalouden kestävän tuotannon ja kannattavuuden lähiajan kehittämistavoitteista ja keinoista.

    Lisäksi tehtäviin kuuluu priorisoida tiekartan toimenpiteistä ne, jotka tulisi nostaa hallituksen hallitusohjelmaan erityisesti ruuantuotannon huoltovarmuuden turvaamiseksi ja suomalaisen kannattavuuden vahvistamiseksi.

    Tarkoitus on arvioida toimenpiteitten oikeudellisia toimeenpanomahdollisuuksia ja byrokratiavaikutuksia EU:n yhteisen maatalouspolitiikan toimintaympäristössä.

    Työryhmän puheenjohtaja on kansanedustaja Raimo Piirainen (SDP). Ensimmäinen varapuheenjohtaja on kansanedustaja Ritva Elomaa (PS) ja toinen varapuheenjohtaja on kansanedustaja Arto Satonen (KOK).

    Työryhmän pysyvä asiantuntija on lainsäädäntöneuvos Jyri Inha valtiovarainministeriöstä.

    Lue myös:

    Kurvinen: Yaran toiminta ja lannoitemarkkinat EU-pöytiin

    Viljelijät uskovat taloutensa heikkenevän edelleen

  • Mainos: Eastman / AIV
    Erno Rastila ja Päivi Pakarainen kertovat, että märälle rehulle osattiin annostella riittävästi säilöntäainetta vasta, kun oli punnittu myös märkiä kuormia.

    Säilörehun säilöntälaatu vaikuttaa lypsykarjan terveyteen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa