
Julkisten elintarvikehankintojen ja ruokapalvelujen vastuullisuuskriteerit on uudistettu.
Aiheesta tiedottaa Motiva Oy, joka on tehnyt päivitystyötä yhdessä maa- ja metsätalousministeriön kanssa.
Kriteerit ovat työkalu julkisille hankkijoille vastuullisten elintarvikehankintojen tekemiseen.
Ne voivat myös kannustaa hankkimaan vastuullisesti tuotettua, kotimaista lihaa.
”On tärkeää, että meillä on keinoja lisätä vastuullisesti tuotetun kotimaisen ruoan ja elintarvikkeiden osuutta”
Päivitetyt kriteerit keskittyvät liha- ja maitotuotteisiin sekä kananmuniin, mutta ne on laajennettu kattamaan myös uusia tuoteryhmiä, kuten lampaan- ja kalkkunanlihaa.
Lisäksi päivitetyt kriteerit huomioivat entistä laajemmin eläinten hyvinvoinnin sekä ruokajärjestelmän kestävyyden.
Tänä vuonna voimaan tulleesta eläinten hyvinvointilaista kriteereihin on nostettu muun muassa jatkuva juomaveden saanti ja kivunlievityksen käyttö porsaiden kastroinnissa.
Broilereilla ja kalkkunoilla yhtenä kriteerinä on, että lintujen jalkapohjien kunnon on oltava teurastuksen yhteydessä riittävän hyvällä tasolla.
Arviointi tehdään teurastamoilla kaikista teurastetuista parvista.
”On tärkeää, että meillä on keinoja lisätä vastuullisesti tuotetun kotimaisen ruoan ja elintarvikkeiden osuutta julkisissa ruokapalveluissa”, kertoo tiedotteessa maa- ja metsätalousministeriön erityisasiantuntija Auli Väänänen.
”Vastuullisuuskriteerit, joilla varmistetaan tuotannon kestävyys ja joihin suomalaisessa tuotannossa on panostettu, ovat hyvä tapa tähän.”
Eläinten ruokinnassa käytetyllä rehulla on suuri vaikutus luonnon monimuotoisuuteen ja ilmastopäästöihin. Siksi kriteereissä on panostettu rehun koostumukseen liittyviin vaatimuksiin.
Vaatimuksena voi esimerkiksi olla, että tuottaja on osa vastuullisuusohjelmaa, josta käyvät ilmi toimenpiteet ilmastopäästöjen vähentämiseksi.
Yhtenä vaatimuksena on pitäytyminen sertifioidun palmuöljyn käytössä ja soijattomuudessa.
”Kriteerien tehtävänä on kannustaa alaa kohti vastuullisempaa tuotantoa ja tarjota hyötyä niille, jotka ovat panostaneet elintarviketuotannon kestävyyteen. Samalla meidän tulee varmistaa, että kriteerit täyttäviä tuotteita on saatavilla ja hankkijat saavat tarjouksia niistä. Kriteerien kehittäminen onkin tärkeää tehdä tiiviissä yhteistyössä tuottajien ja tilaajien kanssa”, sanoo Motiva Oy:n kestävien hankintojen johtava asiantuntija Suvi Sippola.
Kriteerien tarkoitus on helpottaa julkisten elintarvikehankintojen tekemistä ja parantaa hankintaprosessin läpinäkyvyyttä ja yhdenmukaisuutta. Kriteerien käyttö on vapaaehtoista.
Päivitetyt kriteerit ovat julkisesti saatavilla vastuullisten hankintojen Kriteeripankissa osoitteessa www.kriteeripankki.fi.