Kompastuskivenä perustaminen
Aluskasvien käyttöä on kokeiltu suomalaisessa kasvinviljelyssä jo 1980–1990-luvuilla. Silti tänäkin kesänä vain kourallinen viljelijöitä hyödyntää aluskasveja viljelyksillään.
”Aluskasvien käyttö on edelleen turhan vähäistä. Uskon kuitenkin itse niiden tulemiseen, koska kalliita typpilannoitteita ja fossiilisen energian kulutusta halutaan korvata biologisella typensidonnalla, ympäristönäkökulmia pidetään yhä tärkeämpinä ja viljelijät näkevät aluskasvien parantavan maan kasvukuntoa pitkällä aikavälillä”, kertoo Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen (MTT) vanhempi tutkija Hannu Känkänen.
Känkänen on väitöstutkimuksessaan selvittänyt aluskasvimenetelmän käyttökelpoisuutta viljanviljelyssä.
Erityisesti apilakasveilla saadaan sidottua ilmakehästä typpeä viljelykasvien käyttöön.
”Apila voi antaa hurjimmillaan 50 kilon typpilannoitusvaikutuksen hehtaaria kohti. Heinäkasvien avulla saadaan puolestaan kerättyä talteen maasta herkästi huuhtoutuvaa nitraattityppeä. Käytännössä aluskasviseokset on useimmiten varmin valinta”, Känkänen vakuuttaa.
Hänen mukaansa menetelmän pahin kompastuskivi on usein, ettei aluskasvin perustaminen syystä tai toisesta onnistu.
”Vaihtelu on suurta jo säänkin takia, sillä hitaasti alkuun lähtevä aluskasvi on kovilla pääkasvin voimakkaan kilpailukyvyn vuoksi”, Känkänen toteaa.
Apua aluskasvien valintaan ja siemenmääriin löytyy RaHa ja Teho Plus -hankkeiden nettisivuilta www.ymparisto.fi/uus/raha ja www.ymparisto.fi/teho.
NINA LUUKKO
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
