• Ritarimerkillä palkittu Anne Kalmari muistuttaa omavaraisuuden merkityksestä – ”En pidä ajattelusta, jossa halutaan lisää sähköautoja, mutta ei huolita kaivoksia”

    Keskisuomalainen pitkän linjan kansanedustaja juhlii ansiomerkkiään itsenäisyyspäivänä presidentinlinnassa, omassa maakunnassa valmistetussa puvussa ja kotimaisissa tuohikoruissa.
    Tilaajalle
    Kansanedustaja Anne Kalmari on yksi itsenäisyyspäivän ansiomerkin saajista. Tasavallan presidentti on myöntänyt hänelle Suomen Valkoisen Ruusun 1. luokan ritarimerkin.
    Kansanedustaja Anne Kalmari on yksi itsenäisyyspäivän ansiomerkin saajista. Tasavallan presidentti on myöntänyt hänelle Suomen Valkoisen Ruusun 1. luokan ritarimerkin. Kuva: Hanne Salonen / Eduskunta
    Maatalous|Ruoka
    3.12.202415:00
    Terhi Torikka

    ”Suomalaisuus on vapautta päättää omista asioista, puhdasta luontoa ja puhdasta ruokaa”, toteaa kansanedustaja Anne Kalmari (kesk.)

    ”Lisäksi se on toistemme arvostamista, ja myös varautumista siihen, että voimme joutua omaa maatamme pienemmin tai isommin puolustamaan”, Kalmari jatkaa pohdintaa itsenäisyyden merkityksestä.

    ”Huoltovarmuuden merkitys on suuri. Meillä on oltava omasta takaa esimerkiksi ruokaa, vettä ja kriittisiä mineraaleja. En pidä ajattelusta, jossa halutaan lisää sähköautoja, mutta ei huolita maahan kaivoksia eikä hyväksytä kotimaista energiantuotantoa.”

    ”En pidä ajattelusta, jossa halutaan lisää sähköautoja, mutta ei huolita maahan kaivoksia eikä hyväksytä kotimaista energiantuotantoa.” Anne Kalmari

    Kalmari on yksi itsenäisyyspäivän ansiomerkin saajista. Tasavallan presidentti on myöntänyt hänelle Suomen Valkoisen Ruusun 1. luokan ritarimerkin.

    ”Yllätyshän se oli”, hän myöntää iloisena.

    Kivijärveläinen Kalmari on toiminut keskustan kansanedustajana vuodesta 2007 lähtien. Tällä hetkellä hän on maa- ja metsätalousvaliokunnan varapuheenjohtaja sekä jäsenenä ulkoasiainvaliokunnassa.

    Ansiomerkkiä Kalmari aikoo juhlistaa nauttimalla kotimaista ruokaa sekä nostamalla maljan puolisonsa kanssa.

    Itsenäisyyspäivänä hän suuntaa totutusti juhlimaan presidentinlinnaan. Siellä pukuna on keskisuomalaisen Ommellisen valmistama juhla-asu.

    ”Mielestäni juhla on oiva tilaisuus nostaa esiin yritystä, joka on kasvanut pienestä ja tekee hienoja kotimaisia vaatteita.”

    Korut ovat kotimaisen Tuohidesingin valmistamat suomalaisesta tuohesta.

    ”Mielestäni itsenäisyyspäivän juhla on oiva tilaisuus nostaa esiin yritystä, joka on kasvanut pienestä ja tekee hienoja kotimaisia vaatteita.” Anne Kalmari

    Suomalainen ruuantuotanto on ei ole vain viljelijöiden asia, Kalmari huomauttaa.

    ”Jokainen suomalainen voi valinnoillaan vaikuttaa. Erityisesti niiden tulisi muistaa tämä, jotka voivat vaikuttaa julkisiin ruokahankintoihin. Uudet ravitsemussuositukset ohjaavat kuluttamaan ulkomaista. Näin ei saa olla.”

    Kansanedustaja toivoo, että Suomessa saataisiin pian kotimaisten kasviproteiinien tuotanto kasvuun.

    Samalla hän on huolissaan etenkin luomun tulevaisuudesta Suomessa. ”Luomukotieläintuotanto on vähentynyt dramaattisesti ja kannattavuusongelmat ovat mittavia.”

    Kalmarin tilalla kasvatetaan luomu ylämaannautoja.

    ”Kaikkiaan suomalaisten pitäisi olla ylpeitä siitä, mitä meillä on tehty ja mitä täällä osataan. Meillä on demokratia, kaikilla sitä ei ole.”

    Suomalaisten kuluttajien tulisi Kalmarin mielestä olla kiitollisia esimerkiksi hallitusta antibioottien käytöstä ja tuotannon hormonivapaudesta.
    Suomalaisten kuluttajien tulisi Kalmarin mielestä olla kiitollisia esimerkiksi hallitusta antibioottien käytöstä ja tuotannon hormonivapaudesta. Kuva: Jarno Mela

    Eettisyydestä kiinnostuneiden kuluttajien ja vaikuttajien kannattaisi käydä aktiivisesti keskustelua siitä, millaisia ovat tuotannon erot meillä ja muualla, Kalmari toteaa.

    ”Samaan aikaan, kun täällä lisätään vaatimuksia kotimaiselle tuotannolle, aivan erilaisilla pelisäännöillä tuotettujen tuotteiden kysyntä kasvaa.”

    Suomalaisten kuluttajien tulisi Kalmarin mielestä olla kiitollisia esimerkiksi hallitusta antibioottien käytöstä ja tuotannon hormonivapaudesta.

    On ennustettu, että vuonna 2050 antibioottiresistenssi on yleisempi kuolinsyy kuin syöpä, hän kertoo.

    ”Kaikkiaan suomalaisten pitäisi olla ylpeitä siitä, mitä meillä on tehty ja mitä täällä osataan. Meillä on demokratia, kaikilla sitä ei ole.”

    Lisää aiheesta
    • MTK-Etelä-Pohjanmaan toiminnanjohtaja Anna-Kaisa Jaakkola toivoo suomalaisen ruokaviennin saavan uutta vahvistusta hyökkäyspäähän, puolustus on jo kunnossa.

      Maatalous | Uusi MTK-pomo: Tuottajan harteille lasketaan uudet velvoitteet ja kustannukset, mutta rahat kilisevät muiden taskuun

      Tilaajalle
    • Arto Laine (vasemmalla) ja Tero Lahti toivoivat MTK:n valtuuskunnassa, että ravitsemussuosituksissa otettaisiin huomioon myös huoltovarmuusnäkökulma.

      Maatalous | Tuore ravitsemussuositus tyrmistytti tuottajat – ”lisää kyllä tuontia”

      Tilaajalle
    • Kaupan suuret toimijat pitäisi velvoittaa ottamaan kustannusindeksit käyttöön tuottajasopimuksissaan, vaatii kansanedustaja ja maa- ja metsätalousvaliokunnan varapuheenjohtaja Anne Kalmari (kesk.).

      Politiikka | Keskustan Kalmari: ”Työkalut elintarvikemarkkinoiden korjaamiseksi ovat olemassa – miksi hallitus ei käytä niitä?”

    Artikkelin aiheet
    Anne Kalmari
    omavaraisuus
    itsenäisyyspäivä
    kotimainen ruuantuotanto
    ansiomerkit ja palkinnot
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ilmanvaihtolaitteistot ovat jokaisen osaston perällä. Ohjauskeskus on samassa tilassa jäähdytysyksikön kanssa. Yhdellä ohjauskeskuksella voidaan ohjata 20 koneistoa. Poistoluukut ovat yläkulmissa.

    Koneviesti | Saloniemen uuteen perunavarastoon mahtuu jopa neljä miljoonaa kiloa perunaa – varastotila on jaettu neljään osaan, joissa jokaisessa on oma ilmanvaihto

    Tilaajalle